Täällä on palailtu pikku hiljaa treenien pariin. 5 päivää olin kokonaan juoksematta, ainoastaan kävelin joka päivä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä sitten aloin jo unissani juoksemaan, niin tulkitsin sen niin, että kroppa on valmis lenkille. ;) Hölköttelin vitosen verran lauantaiaamuna ja hyvältä tuntui.
Sunnuntaina kävin sitten hierojalla. Oli aika ylläri, että jalat oli kuulemma tosi hyvässä kunnossa, joten hyvin oli lepo tehnyt tehtävänsä ja jalat palautuneet. Läksyksi sain kuitenkin venytellä takareisiä hyvin, koska ne on mulla tosi kireet aina.
Tänään kävin lenkillä. En suunnitellut lenkin pituutta tai vauhtia sen kummemmin vaan lähdin sellaselle reitille, mistä on helppo juosta 5-10 km lenkki. Annoin jalkojen mennä sellasta vauhtia kuin menivät ilman ponnisteluja tai hidasteluja kilsat 3-4 menikin alle kutosen vauhtia ja toinen ja viides vähän yli kutosen. Ekaan ja vikaan kilsaan mahtu mukaan kävelyt, joten vauhti niillä oli hitaampaa :). Matkaa kertyi 6,5km ja juoksin 42 minsaa. Ihan hyvä lenkki siis. Keskisyke 155.
Olin aika ihmeissäni, kun noin hyvin kulki, eikä toi alle kutosen vauhtikaan tuntunu kovin tiukalta.
Tälle viikolle on kyllä treenejä suunnitelmissa usealle päivälle, mutta ihan kroppaa kuunnellen mennään. Huomenna varmaan lepään, keskiviikkona olen menossa spinniin ja mahdollisesti vois jonkun salitreenin siihen päälle vetästä. Torstaina jooga ja jos kulkee niin perjantaina vois vielä juosta. Viikonloppuna en pääse treenaamaan.
Huomasin myös, että 31.10 olis Elixialla Xycling-maraton ja ajattelin, että sinne vois mennä :).
Gradun palautin torstaina. Lähdettiin koko perheen voimin yliopistolle sitä viemään, syyslomalaisia kun oltiin. Aikamoista kyllä, että se on valmis. Nyt sit vaan ootellaan. Onneks on jokunen duunipäivä tässä kuitenkin tiedossa, ettei ihan peukaloiden pyörittelyksi mene ;). Sen kunniaksi lähdin tostaina kaverin kanssa Tavastialle Jenni Vartiaisen keikalle! Oli eka kerta, mutta ei vika :)
Jenni Vartiainen, Tavastia 16.10. |
Matkalla hierojalle. Tosi syksyinen ilma |
Tämmöstä herkkua eilen :) |
Tanja
Mä en oo koskaan ollut xycling-maratonilla. Mulla menee usein yläkroppa xyclingissa jumiin, enkä oo siksi uskaltautunut mukaan. Onnea vielä gradun palautuksesta! Huikeeta! Jenni on muuten mun lempiartisteja...
VastaaPoistaMä oon ollut 2 kertaa. Niissä on tosi hyvä fiilis ja kesto on 120 minsaa, joskus aiemmin olivat pidempiäkin. Mutta ei varmaan oo hyvä idea noin pitkää settiä vetääkään jos menee yläkroppa jumiin. Ehkä säätöjä muuttamalla sais apua siihen? Kiitos onnitteluista! Aika helpottunut olo kun sain sen tehtyä. Jenni on kyllä hyvä. En oo hirveesti biisejä kuunnellut muuta kun radiosta, mutta livenä oli kyllä huippua! Mulle käy usein niin, että kun menee keikalle, niin saa jotenkin paljon enemmän irti biiseistä ja sitten alkaa kuuntelemaan muutenkin,,,ja menee uusille keikoille :). Sillai on käyny Latenkin kanssa alunperin ja siihen hurahdinkin sitten pahemman kerran ;). Livemusa on kyllä parasta :)
PoistaSaako kysyä missä käyt hierojalla? :)
VastaaPoistaMä käyn yhdellä tutulla hierojalla. :) Hän tekee sitä tällä hetkellä muiden opintojensa ohessa sivutyönä.
Poista