Moikka!
Täällä alkaa olemaan jo aikamoinen täpinä päällä. Enää ei malttais odottaa!
Hiilaritankkausta aloittelin eilen. Lähinnä siis sillai,että söin ruualla lisäksi leipää, mitä en yleensä tee muuten kuin keiton kanssa. Ja välipalalla söin energiapatukan. Koitan huolehtia ettei ruokailuvälit venähdä liian pitkiksi. Lisäksi hain kaupasta tuoremehua, koska en jaksa juoda pelkkää vettä, se pari litraa mitä normisti juon menee, mutta sit alkaa tökkiä ja koska mehusta saa sitten myös sitä hiilaria. Tänään jatkan samaan malliin ja huomenna ja lauantaina myös sitten se tankkausjuoma kehiin. Lauantaina sitten ruuan suhteen jo ihan normimenoa eli syön hyvin. On tässä kyllä vähän herkkujakin mennyt, mutta niin mulla kyllä aina :D.
Sykemittarin hain eilen ja kovasti tykkään. Harmi kun ei tiistain lenkille ehtinyt vielä mukaan. Pistin eilen heti asetukset valmiiksi ja äsken kävin sitten vikalla lenkillä. Ihan pelkkää kävelyä en viitsinyt tehdä, enkä toisaalta kokonaan juostakaan, ettei lähde mopo käsistä, niin tein sitten niin, että kävelin ekan kilsan, juoksin maravauhtia toisen ja sen jälkeen vaihtelin puoli kilsaa kävelyä ja kilsa juoksua. Yhteensä matkaa tuli 5,4km.
Keskisyke pysyi siis matalana, 124 ja maksimikin oli 160. Huomasin ilokseni, että mun suunnitellulla maravauhdilla sykkeet pysyy alle 150 aika hyvin. Tosin varmasti sen parin tunnin jälkeen sykkeet nousee vaikkei vauhti nouse ja tuohon vielä lisäksi sitten ainakin kymmenen pykälää kisajännitystä ;). Helposti meinasi kyllä vauhti nousta, joten tarkkana saa olla. Onneks nyt näen vauhdin suoraan tosta mittarista, eikä tartte arpoa!
Tällä viikolla olen siis mennyt 2 vitosen lenkkiä, joten juoksunälkää on ja jalat pitäis olla tuoreet :)
Vaikka meidän ensisijainen tavoite on se maaliviiva, niin ollaan silti vähän suunniteltu vauhtia. Mennään aikalailla ton mun juoksuohjelman ehdottamaa vauhtia, joka tarkottaisi n. 6.40/km eli 1h10min per kierros. Jos tosta sitten tuntuu, että lopussa pystyy parantamaan, niin sit mennään kovempaa, mutta aika paljon voi myös hidastaa ja silti pääsis alle 5h. Se olis se salainen haave, että kellossa eka numero olis 4, muut numerot saa sitten olla mitä on, vaikka 4.59.59 :D. Mutta ykköstavote on ehdottomasti maaliviiva. Jos se menee yli 5h niin sitten menee :). Uskon kyllä, että on ihan realistista, että päästäis alle viiden tunnin. Mun juoksuohjelma on tähän mennessä ennustanut minuutilleen oikean ajan, joten katsotaan. Tosin nyt on kyseessä niin pitkä matka, että mitä vaan voi tapahtua. Vaikka alku menis hyvin, niin lopussa voi vaikka iskeä kramppi. Mutta toivotaan, ettei kumpikaan meistä joudu keskeyttämään. Tai itseasiassa kukaan, koska mun ystävän isä todennäköisesti juoksee meidän kanssa. Hienoa saada kokenut juoksija meidän kanssa juoksemaan. :)
Huomenna käydään hakemassa numerot ja chippi. Sitten vielä sitä Compeed-puikkoa ja olikohan vielä muuta sitten. On tää hienoa! :)
Nyt venyttelen ja syön jauhelihakeittoa :)
Hyvältä kuulostaa :)
VastaaPoista:)
PoistaOnnea matkaan! :)
VastaaPoistaKiitos :). Sitä tarvitaan :)
PoistaTsempit huomiseen!! :) Hymy huulille & nauti matkasta! :)
VastaaPoistaKiitos :). Jossain vaiheessa se hymy saattaa näyttää irvistykseltä, mutta hymyssä suin ja nautiskellen mennään. :)
PoistaPaljon tsemppiä tänään Tanja!! Pystyt siihen varmasti! :) Rauhassa vaan matkaan ja kilometri kerrallaan! Jänskään sun puolesta!! ;) Toivottavasti nähdään!!
VastaaPoistaKiitos! Mä uskon kanssa, että pystyn, maltti vaan mukana koko ajan. Jännittää kyllä ihan hirveesti! Toivottavasti nähdään ja jos ei niin tsemppiä ja enkkavauhteja sulle!
Poista