perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun treenit

Moikka

Heinäkuun viimeistä viedään ja taas on aika tehdä pientä yhteenvetoa treeneistä. Alkuun vähän pelkäsin, että mitähän heinäkuussa treeneistä tulee, kun miehelläkin alko treenit ja päivät olen lasten kanssa. Pelko oli kuitenkin turhaa, koska oon päässyt hyvin treenaamaan, vaikkakin olen mennyt sitten usein vasta illalla aika myöhään. Se ei taas haittaa näin lomalla ja tykkäänkin toisaalta treenata illalla.

HeiaHeiassa on merkattuna  23 treeniä ja 25 tuntia

Juoksua 12 kertaa, 120 km ~13 h
Kävelyä 4 kertaa 7h40 min
BodyBalance 1 h
Power 1h
kahvakuula 2 kertaa 20 min
Venyttelyjä
Uintia
ja "rokkaus" 1h15min

Juoksun suhteen siis oikein hyvä kuukausi ja vihdoin jopa ylittyi 500 kilsaa tällekin vuodelle. Pikkasen olen viime vuotta jäljessä, mutta nyt toisaalta vasta alkaa enemmän kilsoja kertyä, kun maratreenit on alkaneet kunnolla.

Positiivista on myös se, että yhtään sairaspäivää ei tarvinnut potea :). Lenkit on kulkenut myös tosi kivasti, oikeastaan vaan yks "huono" lenkki jäi mieleen ja se oli tällä viikolla, kun söin lounaalla täysjyväpastaa, vaikka arvasin, että se on virhe. Mahaa väänsi lenkillä ja oli tosi huono olo. Vauhti oli ihan ok ja sykkeetkin pysyi aisoissa (keskivauhti 6.18min/km ja keskisyke 157) mutta silti tuntui ettei kulje. Olin ajatellut että juoksen vitosen tai seiskan, mutta vitoseen jäi ja sekin teki tiukkaa. Taas muistin sen, etten voi syödä täysjyväpastaa lenkkipäivinä.

Heinäkuussa sain myös juosta tosi paljon mun ihanan juoksukaverin kanssa, jonka kanssa ei koko keväänä oikeastaan juostu yhdessä. On se kyllä kans huippumimmi, kun hyvin on vetänyt mun kanssa pitkikset ja kaikki, vaikka piti juoksusta taukoa oikeastaan koko kevään!

Pikkuhiljaa on alkanut taas lenkit pidentyä puolikkaan jälkeen ja se näkyy tietty kuukauden kilsasaldossa. Mä kyllä tykkään ihan hirveesti juosta noita pitkiä lenkkejä, varsinkin kaverin kanssa <3.

Elokuuta ajatellen suunnitelma on se, että koitan ens viikolla juosta jonkun 25 kilsan lenkin, ennen ku työt alkaa. Elokuun kalenteri näyttää aika hurjalta, kun joka viikonloppu on jotain menoa ja Midnight Run on 29.päivä ja siellä tavoittelen kympille uutta enkkaa. Siihen päälle sitten työt ja perheen menot. Aikamoista säätöä saattaa siis tulla, että pääsen treenaamaan, mutta priorisoin pitkät lenkit ja sitten nopeahkot puolipitkät (10-12 kilsaa). Todennäköisesti Elixiaan en edes yritä ehtiä ja teen sitten lihaskuntoa kotona edes vähän lenkkien päälle. 

Katsotaan mitä tästä tulee ;)

Ps. Yh-viikko jo voiton puolella :)

T

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kahden edellisen viikon treenit

Heips,

Miten voikin olla aika mennyt niin älyttömän nopeasti, että kohta on heinäkuukin jo mennyt? Parin viikon päästä alkaa jo työt.

En olekaan tainnut edellisenkään viikon treeneistä laittaa tänne yhteenvetoa, joten tässä siis viikot 29 ja 30. Kummallakin viikolla on ollut kaiken näköistä härdelliä, kun on juhlittu synttäreitä ja oltu reissussa eli on joutunut vähän kikkailemaan treenien kanssa.

Viikko 29:
Ma: lepo
Ti: pitkis 16 km, 1h50 min, keskisyke 158, vauhti 6.53min/km
Ke: Lepo
To: 4x1000m vedot  (joista kirjoitinkin oman postauksen) ja 10min keskivartalotreeni kuulalla
Pe: Lepo, paitsi kävelyä 6km
La: lepo
Su: juoksu 8 km, 50 min, keskisyke 157, vauhti 6.18min/km

Juoksua yhteensä 32 km

Viikko 30:
Ma: lepo
Ti: juoksu 12 km, 1h14min, keskisyke 174, vauhti 6.15min/km
Ke:lepo
To: juoksu 20km, 2h17min, keskisyke 164 ja vauhti 6.53min/km
Pe: lepo
La: kävelyä yhteensä vajaa 7 km
Su: lepo

Juoksua yhteensä 32 km

Tuosta sunnuntain kasin lenkistä tuli muuten yli 50 juoksuindeksi, joita tosi harvoin on tullut tommosista reippaammista lenkeistä, yleensä tulee korkeintaan hitaista.

Viime viikolla päätin, että juoksen pitkiksen ja tuon pidemmän nopean lenkin, mutta en ota stressiä siitä, jos vitosen hölkkä jää väliin. Maanantaina olin alunperin ajatellut juosta tuon pidemmän pois, mutta se päivä menikin sitten perheen kanssa touhutessa ja päätettiin miehen kanssa, ettei kumpikaan illalla treenata. Niinpä juoksin sen sitten tiistaina aamupäivällä. Kulki ihan suht hyvin, mutta en muistanutkaan miten paljon tolla reitillä tulee sellasta ärsyttävää, loivaa nousua. Hyvä vk-treeni tuli kyllä tehtyä ja aurinkokin lämmitti, mikä tietty saattoi vaikuttaa myös sykkeisiin vähän. Loppuun tuli alamäkeen pari alle kutosen kilsaa.

Pitkis juostiin kaverin kanssa pilvisessä, mutta tosi painostavassa säässä. Juoksu kulki tosi kivasti ja pari geeliä napsin matkalla ja juomaa kului myös aika paljon. Mä juoksin juoksurepun kanssa, jossa meillä oli pari pulloa, joista sitten täytettiin pienempiin juoksuvyön pulloihin. Turuntietä takaisinpäin juostessa piti taltuttaa muutama hirveä ylämäki, mutta onneksi sitten pari kilsaa sai taas mennä mukavaa laskua ja nostettiinkin siihen sitten vauhtiakin mukavasti lenkin loppuun. Muuten vauhti olikin seiskan molemmin puolin.



Viikonloppu menikin sitten reissussa, ensin tyttöjen kanssa meidän jokakesäisessä tapaamisessa ja sitten sukuloidessa. Vatsalihakset on treenattu naurulla ja jorattiinkin niin, että ennen kolmea yöllä oli jo 10k askelta täynnä. On se kyllä parhautta, että onkin tollasia ystäviä, joiden kanssa on jaettu nuoruuden hulluudet ja nyt aikuisina on ihan älyttömän hauskaa yhdessä ja jutut jatkuu siitä mihin jäätiin, vaikka ei oltais vuoteen nähty <3.






Lauantaina kävelin vajaa kolme kilsaa siskon luokse ja illalla mentiin vielä metsään kävelylle n. tunniksi koirien kanssa. Sunnuntaina piti juosta kaverin kanssa, mutta sitten tuli mutkia matkaan, enkä jaksanut sitten yksinkään lähteä juoksemaan, turhan lyhyt olis palautumisaikakin ollut, kun aamulla oli jo seuraava lenkki juostava, että ehdin vielä ennen miehen lähtöä.

Tällä viikolla en varmaan kovin paljon pääse treenaamaan, koska olen lasten kanssa kolmistaan koko viikon. Eilen pääsin ennen miehen lähtöä juoksemaan kympin ja sisko on luvannut tulla joku päivä meille ja olla lasten kanssa sen aikaa, että pääsen lenkille. Olishan tossa toi Elixiakin, mutta jotenkin mä en yhtään jaksais lähteä sinne lapsiparkkiin, mutta katotaan, jos tuleekin mentyä vaikka salille.

Ehkä se kevyt viikko tekee ihan hyvääkin? Vois sitten vetää pari tiukempaa viikkoa ennen kun duunit alkaa.

Kivaa viikkoa,
T

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pientä kehitystä vetovauhdeissa?

Moikka

Eilen tein taas tonnin vedot. Kuukausi sitten tein 3x tonnin vedot samassa paikassa ja eilen sitten kierros lisää, eli 4x. Aloin sitten huvikseni vertaamaan vauhteja ja sykkeitä toisiinsa.

Vetotreenithän on mulle niitä kovimpia treenejä, missä tykkään päästella kunnolla lopussa ihan maksimikestävyydelle saakka, kuitenkin pyrkien siihen, että pystyn nostamaan vauhtia aina edellisestä pikkasen. En yleensä päätä mitään vauhtia mitä haen vaan menen sykkeiden mukaan ja päivän kunto näyttää sitten vauhdin ;). Yleensä ekan vedon lähden n.160-170 väliltä ja sitten nostan aina sen 5-10 pykälää ja vikassa sen verran kun sinä päivänä irtoaa. Toisaalta sitten päälle tulee ihan selkeetä hölkkää vetojen molemmin puolin, ja vetojen väliin kävelypalautusta eli ei tunnu ihan niin kovalta, kun jos vetelis noilla sykkeillä koko treenin.

Noi vedot on musta ollut myös hyvä sauma testata just tota vauhtia, kun tietää, että se on vaan se yks kierros kun sitä vauhtia tarttee pitää :)

18.6. vetovauhdit oli:
eka: 5.46 min/km syke 173  toka: 5.22min/km syke 181 vika: 5.08min/km syke 183 max 192
16.7. vauhdit oli:
eka: 5.36min/syke 165  toka: 5.16min/km syke 175  kolmas: 4.58min/km ja syke 180 ja vika: 4.53 min/km ja syke 185 max 195

Olosuhteet oli kutakuinkin samat, eli ilma oli sateinen eli mikään helle ei vaikuttanut. Ton mukaan näyttäis siis siltä, että vauhdit on noussut ja pystyin jopa kahteen alle vitosen vetoon! Aika siistiä etten sanoisi.

Huomasin myös, että pitkis samalla reitillä ja samalla vauhdilla menikin matalammilla sykkeillä, joskin edellisellä kerralla oli pikkasen lämpimämpi ilma.

Pointtina siis kuitenkin, että ehkä tässä kuukaudessakin on jotain pientä kehitystä tullut? Nyt oli vielä vaan 1 lepopäivä alla pitkiksen ja vetojen välissä,siihen nähden siis kulki aika kivasti. :)


Tällä viikolla olikin yllättäen ihan kivoja ilmoja ja nautittiinkin auringosta pihalla. Tänään ja eilen sitten on taas vaihteeksi satanut, mutta siinä ei ole mitään uutta :D. Hyvä päivä siis siivoilla ja pestä pyykkiä ;).

Loppuviikko onkin vähän kiireisempää ja seuraava lenkki onkin varmaan joko huomenna aamulla tai sunnuntaina illalla. Katselin myös juoksuohjelmaa ja siinä olisi kevyempi viikko laitettu ens viikolle ja seuraavalla olis sitten mm. 20k pitkis, mutta päätinkin vaihtaa ne päittäin, koska ens viikolla mä pääsen paremmin treenaamaan, kun mies on lomalla ja seuraavalla viikolla olen varmaan lähes koko viikon lasten kanssa kolmistaan, niin lenkille ei ehkä pääsekään. Treenit tulee ens viikolla painottumaan alkuviikkoon, koska viikonloppu menee reissussa.

Kivaa viikonloppua :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Treenejä ja treffejä

Heippa!

Taas on yksi viikko vierähtänyt hirveetä vauhtia ohi ja lomaakin on enää alle kuukausi jäljellä! Äkkiä se aika menee.

Viime viikolla sain taas oikein hyvän treeniviikon kasaan. Treenipäiviä tuli yhteensä 5.
Ma: juoksu 5,1 km 32min keskisyke  152, max 166
Ti: Power 55 min
Ke: lepo
To: juoksu 8,3 km 50 min, keskisyke 172 max 186 ja Balance 55 min
Pe: Lepo paitsi 8000 askeleen hikikeikkajoraus Maijan keikalla
La:Juoksu 6 km 35 min, keskisyke 172, max 192
Su: juoksu 6 km 43 min, keskisyke 146, max 172 ja 10 min kahvakuulatreeni keskivartalolle

Juoksua yhteensä n. 25 km

Tosi hyvä treeniviikko siis ja pitkästä aikaa on Balancekin mukana. Normaalisti en noita keikkoja treeniksi laske, mutta kun viiden vuoden tauon jälkeen pääsi Maija Vilkkumaan keikalle, niin siitä tuli kyllä sellanen hikijoraus, että oksat pois.

Ohjelmassa mulla ei ollut tälle viikolle pitkistä ollenkaan ja lenkkejä tulikin juostua neljä, joista kolme juoksin kaverin kanssa. Maanantaina hölköttelin itsekseni, mutta torstaina juostiin ennen Balancea Hannan kanssa reipas lenkki. Lauantaina juostiin tosi kova lenkki kaverin kanssa (keskivauhti 5.50min/km) ja eilen sitten vähän palauteltiin.

Tiistain Power tuntu ihmeen kevyeltä. Ohjelmakin kuulemma oli normia kevyempi, mutta täytyy kyllä ottaa ens kerralla isommat painot. Yleensä oon Powerin jälkeen tosi kipeä, mutta nyt ei ollut kun ihan pieniä kipuja ja tunnin jälkeenkään en ollut mitenkään erityisen väsynyt.

Viime viikolla sain siis nauttia ystävien seurasta poikkeuksellisen paljon sekä treeneissä, että ehkä parhaalla keikalla ikinä <3. Jos on mahis mennä Maijan keikalle, niin todellakin kannattaa! Kesä menee vielä vanhoilla biiseillä, kaksi uuden levyn biisiä soittivat, joten todellinen hittikimara on luvassa ja meininki aivan loistava!
Tosi kökkö kuva, kun ei tolla mun puhelimella saa tollasissa olosuhteissa mitään järkevää :(
Keikalle lähdössä, tosin vaihdoinkin kuitenkin farkkuhameen päälle :D

Lisäksi meillä oli kaksi päivää lapsivapaata miehen kanssa ja juhlistettiin myöhässä meidän hääpäivää perjantaina Santa Féssä ja lauantaina käytiin leffassa katsomassa uus Terminaattori (romanttista, eikö?). Muuten sitten nautiskeltiinkin vaan rauhasta ja hiljaisuudesta ja haettiin kaupasta 5 kiloa mansikkaa :)
Jälkkäri



Oli kyllä tosi kivaa olla vaihteeksi kahdestaan kotona. Se on tosi harvinaista herkkua. Ikävä ehti kyllä tulla <3

Semmonen viikko täällä. Tällä viikolla onkin taas enemmän puuhaa, joten katsotaan kuinka paljon ehtii treenata. Pitkis (16k) on edessä huomenna :). Tänään kuitenkin ansaittua lepoa, alko jo tuntuakin kropassa viikon treenit.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Oivalluksia

Heippa

Eilen juteltiin kaverin kanssa treeneistä ja siitä, miten mulla on nyt ollut tavallaan enemmän aikaa treenata, kun olen lasten kanssa kotona ja illasta sitten varastan itselleni sen 30min-2h, kun mies tulee kotiin. Siinä sitten totesin, että en mä kyllä pysty viiden päivän treeniviikkoihin millään sitten kun olen taas töissä.

Ja siinä kun se oli mustaa valkosella, niin hokasin sen itsekin, että mulla alkaa elokuun 11.päivä työt ja mara on vasta lokakuussa, eli pitkät lenkit sijoittuu pitkälti sinne elo-syyskuulle ja niiden lisäksi sitten 2 lyhyempää lenkkiä ja lihaskuntoakin olis kiva ehtiä.

Omien töiden lisäksi on tietty miehen työt, treenit ja pelit, tyttö alottaa koulun, joka varmasti tuo uutta haastetta arkeen ja hän jatkaa myös harrastustaan syksyllä. Arki-illat tulee siis olemaan aika täysiä. Pitkikset menee viikonlopuille suosiolla, mutta heti elokuussakin on jo useampana viikonloppuna menoa.

Melko haastava syksy taitaa siis olla tiedossa... saas nähdä kuinka mä siitä selviän.

Täytyy nyt ottaa sit kaikki irti tästä ajasta, kun arki ei ole kovin kuormittavaa. Juosta vaikka jo jokunen pidempi lenkki ennen töiden alkua ehkä?

Tanja

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kevyempi treeniviikko ja mökkeilyä

Moikka

Viime viikolla me lähdettiin jo torstaina reissuun ja vaikka pakkasin treenikamat mukaan, niin päätin, etten ota treeneistä stressiä. Viikon päätavoite oli juosta pitkis ja sen juoksin jo keskiviikkona. Lisäksi edellisellä viikolla juoksin yhden ekstralenkin, joten päätin, että maailma ei kaadu, vaikken mökillä kävis lenkillä.

Treenejä tuli siis vain 2:
Ma: juoksu 7km, sis, 4x 500m vedot, 43 min
Ti:lepo
Ke; juoksu 16 km, 1h50min keskivauhti 6.53min/km, keskisyke 164
To: lepo
Pe: lepo (vähän uintia)
La: lepo
Su: koko päivä Särkänniemessä kävelyä

Kilsoja kertyi 23

Meidän mökkiviikonloppu osuikin just sopivaan saumaan ja saatiin nauttia helteistä. Lasten kanssa oltiinkin paljon vedessä läträämässä ja itekin heitin talviturkin :). Mökkeillessäkin tuli kuitenkin päivän askeltavoite täyteen joka päivä eli onneksi ei pelkäksi loikoiluksi mennyt. Hyttysiä oli hirveästi ja söivätkin mun jalat niin turvoksiin, että lenkkaritkin tuntui inhottavilta jalassa :(. Lapset näyttivät siltä kuin olisivat saaneet jonkun rokon.



Sunnuntaina oltiin koko päivä Särkänniemessä ja siellä tuli kyllä käveltyä ihan reilusti. Oltiin vasta iltamyöhään kotona ja mulle iski tosi huono olo varmaan nestehukasta, joten en todellakaan lähtenyt enää lenkille, vaan painuin unille.

Oli kyllä kiva päivä ja ilma just sopiva. Aurinko paistoi mutta ei ollut liian kuuma. Uskalsin oman mittapuuni mukaan jopa aika hurjiin laitteisiin tytön kanssa. Onneks se ei vielä pääse kaikista hurjimpiin, koska niihin mua ei kyllä saa. Esim Majakassa mua kyllä hirvitti ja pidin ylhäällä silmät kiinni, mutta tyttö vaan vieressä totesi, ettei se oo vielä mitään ja kaikki oli kuulemma "ihan nössöjä" paitsi vikaksi jätetty Tukkijoki :D.

Tällä viikolla sitten taas takaisin normiin treenirytmiin. Toivottavasti joku päivä edes tarkenisi pistää uudet juoksushortsit jalkaan :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuun treenikatsaus

Moikka

Taas on kuukausi hurahtanut ja aika katsoa kesäkuun treenit. Kesäkuusta eka viikko (ja vähän päälle) meni flunssassa, joten käytännössä treenasin 3 viikkoa. Kesäkuun eka treeni tuli tehtyä vasta 9.6.

HeiaHeiassa on merkittynä 24 treeniä ja 14 tuntia

Juoksua 11 kertaa, kilsoja n.71 ja reilut 8 tuntia
2 kunnon lihaskuntotreeniä, kahvakuula 45 minsaa ja penkkitreeni 25 minsaa
1 xycling 1h
2 kävelylenkkiä yhteensä vajaa 8 km
lisäksi venyttelyä ja rullailua ja palautumista piikkimatolla
(kun muistin, että sellanenkin on kaapissa. On muuten aika jees ja siihen torkahdin :) )

Kolmen viikon setiksi oikein hyvä. Eka viikko noista oli vielä kevyempi flunssan jälkeen ja koska siinä oli myös laktaattitesti niin otin edellisen päivän iisiä.

Huomaa kyllä, että lomalla on ihan eri asia tehdä esim 5 päivän treeniviikkoja kuin normaalissa arjessa. Siinä tulee ihan jo aikakin rajoitteeksi ja lisäksi arki on sen verran aktiivista kuitenkin, ettei oikein jaksakaan. Nyt, kun olen ollut lasten kanssa kotona, niin on ihan eri juttu lähteä vajaaksi tunniksi vaikka illalla juoksemaan, kun ei myöskään tunnu siltä, että se aika on lasten kanssa olemisesta pois, kun ne on muuten mun kanssa koko päivän. Nyt ei myöskään haittaa, vaikka treenit menis myöhempäänkin, koska aamulla ei tartte herätä aikasin.

Nyt oon myös treenannur aika paljon kavereiden kanssa, vaikka yksinkin on tullut treenattua kyllä. Kaverin kanssa vaan on niin kiva treenata. :)

Toisaalta tänään juoksin pitkiksen yksin musat korvilla ja oli niin loistava fiilis nauttia musasta ja auringosta ja siitä, kun lenkki kulkee. <3 Vähän meinasi lähteä vauhti lapasesta loppupuolella, kun pääsi kaasuttelemaan alamäkeen :D. Tai maanantain vetotreenissä, kun tein alkuverkan jälkeen 4x 500m vedot, joista nopein oli 2.19/500m ja sen jälkeen vielä menin reippaampaa vauhtia reilut 1,5 km ennen loppuverkkaa.

Ihanaa muutenkin kun tällä viikolla on saanut nauttia auringosta sekä lenkeillä, että esim piknikillä ja Änkkäri-puistossa.




Nyt on edessä vähän lomailua perheen kanssa ja ainakin pari lepopäivää. Nauttikaa auringosta <3

Ainiin, ens vuodellekin tuli jo yksi haaste otettua, kun ilmosin HHM:lle. Oli edukas kun kesäkuussa ilmottautui ja saa vielä treenipaidankin, kun ilmottautuu heinäkuun loppuun mennessä. Se on siis ens kevään/alkukesän päätavoite.
Tanja