lauantai 4. lokakuuta 2014

Viikon treenit ja lepopäivien tärkeydestä

Moikka!

Tällä viikolla huomasin taas lepopäivien tärkeyden. Vaikka tän viikon lenkit ei kovin pitkiä olleet enkä ole muita treenejä tehnyt, niin kyllä sen vaan huomasi eilen, että nyt on lepo tarpeen.

Viikon treenit näyttää tältä:
Ma: lepo, mutta kävelyä kertyi kyllä joku 7-8 kilsaa päivän aikana
Ti: 5km hölkkä keskivauhti 6.15/km
Ke: lepo
To: lenkki 6,9 km keskivauhti 6.40/km
Pe:  lenkki10,5km keskivauhti 6.46/km
La: lepo
Su: lepo (hierontapäivä)

Tiistaina juoksu kulki kevyesti ja toi 6.15 vauhti tuntui tosi iisiltä. Torstaina lenkki kulki myös ihan hyvin, mutta eilen oli kyllä todella tahmeeta! Juostessa sitten tajusin, että ei kai se mikään ihme ole, kun ensinnäkin kahden lenkin välillä on alle vuorokausi, koska to juoksin illalla ja pe päivällä ja muutenkin neljään päivään juossut kolme lenkkiä (ja kuuteen päivään neljä, jos otetaan toi pitkiskin mukaan). Mä olen tässä vuoden aikana huomannut sen, että kolme lenkkiä on mulle se optimaalinen määrä viikossa, varsinkin jos haluan muutakin tehdä. Ja viime viikosta tulikin vähän vahingossa kuitenkin aika kova viikko, joten ei ihme ole, että jalat kaipaa lepoa.

Eilen oli etureidet tosi kipeet ja oli pakko eilen illalla rullailla vähän niitä auki, jotta selviän hieronnasta ;). Tänään täytyy tehdä sama juttu.

Mutta nyt siis on lepoa tiedossa ainakin kolme päivää ja kehonhuoltoa myös. Tiistaina voisin käydä hölkällä, mutta päätän vasta loppuviikosta tilanteen mukaan juoksenko vielä iisin hölkän tai käynkö vaan kävelemässä. Joka tapauksessa pe ja la pidän lepoa.

Maratonin reittiin en nyt ehtinyt käydä tutustumassa, mutta eiköhän siitä selviä ilmankin. Se juostaan niin monta kertaa, että ehtii tulla tutuksi ;)

Olen muuten pitkään jo haaveillut uudesta sykemittarista, josta näkisin vauhdin ja matkan. Mun nykyisessäkään ei ole muuten mitään vikaa, mutta nyt oon alkanut tosiaan tota ominaisuutta kaipaamaan, kun juoksen niin paljon. Periaatteessa toki haluaisin sellasen jossa on gps sisäänrakennettuna, mutta koska ne maksaa hunajaa, en sellasta ole hankkinut. Viime viikolla näin xxl.fi-verkkokaupassa hyvän tarjouksen sellaisesta mittarista, jota olen katsellut. Se on yhteensopiva gps-sensorien ja juoksusensorien kanssa ja nyt oli paketti, jossa oli mittari, sensori, datalink-tiedonsiirtoyksikkö ja sykevyö edulliseen hintaan. Jäin sitä kuitenkin miettimään liian pitkään ja hinta nousi sitten jo pariin sataan. Kunnes torstaina siinä paketissa oli hinta 139e ja pakko oli sitten tilaisuuteen tarttua! Alkuviikosta pitäis tulla paketin, joten ehdin sitä testailla sitten ennen maratonia vielä. :)

Tilasin siis Polarin RCX3-mallin. Mulla on aina ollut Polar, ja siinä pysyin nytkin :). Toivottavasti sitten pelittää hyvin tuo sensori. Tossa on myös muistaakseni neljä eri lajiprofiilia eli saan juoksulle, spinnille ja sisäliikunnalle omat profiilit. Tuo toimii ihan paristolla, mikä on hyvä, koska mä tykkään käyttää sykemittaria ihan kellona ja ei sit tartte muistaa latailla :) Joten uutta sykemittaria odotellessa menee alkuviikko :). Hyvä, että maratonilla näkee koko ajan vauhdin, niin ei tule lähdettyä innoissaan liian kovaa heti alkuun.

Mutta kivaa viikonlopun jatkoa. Mä keitän nyt päiväkahvit :)

P.S. Miehellä on eka 3.divariturnaus ja sitä täällä jännäillään ja Sporttaillaan-blogin Hanna juoksee parhaillaan Vaarojen Maratonia ja niitä kuulumisia odotellaan :). Päivän urotyö myös kotona tehty ja lastenhuone siivottu ;). Hyvää puuhaa sadepäivälle :)
Minttusuklaapalkkari lenkin päälle. Käsi on viimeset pari päivää kiukunnut, siksi tuki.

Tämmönen nivaska lähti kielentarkastukseen torstaina. 

2 kommenttia:

  1. Hieno nivaska viimeisessä kuvassa. Mulla on garminin mittari ja olen tykännyt. On kiva, kun voi seurata matkaa ja vauhtia. Lepopäivien tärkeyden muistaa yleensä vasta sitten, kun treeni ei kulje. Pitäisi itsekin pitää niitä useammin.

    VastaaPoista
  2. Juu on siinä jokunen sivu tekstiä. Onneks enää kielikorjauksia ja sit on valmis! Garminia kattelin kans jossain välissä mut ne on mulle aika arvokkaita ja sit siinä mikä olis edullinen ni ei vissii ole sykemittausta?Ja Polar ainakin tuttu :). Mulle ylyleensä tulee kyllä lepopäiviä ainakin 2 viikkoon ja harvoin noin tiheässä lenkit mutta nyt kun tiesin etten viikonloppuna pääse ni juoksin noin tiuhaan.

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit :)