Treenit on sujuneet täällä ihan mukavasti. Tosi fiilispohjalta olen mennyt koko viikon, enkä ole esim lenkin pituutta tai vauhtia kummallakaan kerralla päättänyt etukäteen. Se on aika outoa, koska yleensä teen niinku ohjelma sanoo.
Tiistaina pidin lepoa suosilla, koska en halunnut liian monta treenipäivää putkeen. Keskiviikolle olin varannut spinnin ja päätin, että menen myös sen jälkeen vartin Shapeen ja siihen päälle vielä salitreenin.
Spinnissä oli kivaa pitkästä aikaa. Tunti oli 45 min EasyXycling, mutta ehdin lämmitellä ennen tuntia kymmenisen minuuttia. Tuolla tunnillahan ohjaaja ohjaa liikkumaan tehotasoilla 1-3, mutta menin kyllä välillä sinne nelosellekin mäissä kun hyvältä tuntui. Tuolla oli hyvä katsoa sykemittarin Sport zoneja, jotka on siis myös 1-5. Mittari näyttää myös kuinka kauan milläkin alueella olen liikkunut. Spinnissä saa onneks helposti tehtyä sellaisen treenin, kun sinä päivänä hyvältä tuntuu. Keskisyke jäi kuitenkin 132 eli aika kevyt treeni loppupeleissä oli.
Salitreeni kulki ihan hyvin, vaikka taas oli edellisestä kerrasta varmaan kuukausi. Puol tuntia ja koko kroppa oli treenattu :). Mä kun en oikein jaksa siellä kauheen kauaa olla. Tehokasta ja nopeeta treeniä, niin pääsee poiskin ;). Vähän jouduin säätämään, kun yhden liikeparin toinen laite oli varattu, niin tein ne sitten erikseen. En jaksanut kysyä olisko voinut tehdä vuorotellen, kun tyyppi vaan istuskeli omien sarjojensa välissä siinä laitteessa. Viimeksi, kun erehdyin kysymään, niin vastaus oli "en mä aio tässä mitään varttia istua!",mutta ei siitä sen enempää ;).
Hyvä treeni tuli tehtyä ja hyvin jaksoin. Olen siis varmaan aika hyvin palautunut kun treeni kulkee hyvin.
Eilen piti mennä joogaan, mutta olin niin super väsynyt duunipäivän jälkeen, etten jaksanut. Itse duunipäivä ei kovin rankka ollut, mutta kun tarttee yhtäkkiä herätä jo kuudelta normi kasin sijaan, niin johan väsyttää sitten illalla. Lisäksi halusin olla kotona perheen kesken ihan rauhassa, kun ei sellasia iltoja ole taas tällä viikolla ollutkaan. Enkä olis kyllä varmaan mihkään pystynyt edes, sen verran kipeenä salin jäljiltä koko kroppa.:D.
Tänään tein elämäni ekan virallisen vetotreenin. Tossa parin kilsan päässä on kilsan mittainen kuntorata, jossa on hyvä tehdä vetoja. Niinpä hölköttelin sinne, juoksin siellä 3x kilsan vedot kiihtyvällä vauhdilla. En saanu tarkkoja keskivauhteja just noille kilsoille, koska en tajunnut että olis ollut fiksuinta alottaa ne vedot tasakilsoin. No, ens kerralla sitten. Ekalla kierroksella koitin pitää vauhdin n. 5.30-5.45, tokalla n. 5.15-5.30 ja vikalla sitten juosta mitä lähtee. Lopputulos oli, että vauhti oli 4.41- 5.10. Aika hyvin puuskutti ton vikan jälkeen ja maksimisyke 191 :D. Sitten hölköttelin kotiin. Matkaa tuli yhteensä 6,5km. Oli super hyvä treeni ja hyvä mieli :). Tästä on hyvä alottaa viikonloppu. En edes tiennyt että musta tollasia vauhteja irtoaa :).
Ihanaa viikonloppua! Meillä on tiedossa kiva viikonloppu. Huomenna jännäillään myös Karoliinan juoksua :).
Tanja
Lenkin jälkeen |
Päivän lounas. Oli muuten nälkä :D |
Tämmönen oli tullut postissa :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit :)