Luovuttamista vai vaan tervettä järkeä?

Moikka

Olen tässä jo pidempään tehnyt itseni kanssa ajatustyötä ja tavallaan käsitellyt sitä, että mitä ajattelen itsestäni jos nyt loppumetreillä luovutan, enkä lähde hakemaan tuplamaratoonarin titteliä tänä syksynä. Luovuttaminen, kun ei oikein kuulu mun tapoihin. Joskus on kuitenkin vaan otettava järki käteen ja tehtävä päätöksiä, vaikka se sitten tarkoittaisi luovuttamista.

Päätin, että lopullisen päätöksen teen tänä viikonloppuna pitkiksen perusteella. Eilen kuitenkin juoksin töistä kotiin, koska bussit ei kulkeneet. Ajotus oli täydellinen, koska ei enää satanut, eikä vielä tuullut niin paljon ku myöhemmin päivällä. Alkuun oli jo isoja mäkiä ja mulla pomppas syke heti korkeelle ja reisiä hapotti. Mietin siinä, että ehkä se vielä helpottaa, kun tulee tasasempaa ja kroppa pääsee kunnolla messiin. No, ei se helpottanut. Vauhti oli melko hidas ja vitosen kohdalla jo jalat oli tosi väsyneet ja jouduin ottamaan pari kävelypätkää, että sain sykkeet alemmas. Itku meinas tulla, kun suututti ja turhautti niin paljon.

Tein sitten siinä jo päätöksen, että jos tää kroppa ei jaksa edes lyhyttä lenkkiä juosta, niin pitkistä on turha yrittää ja mara saa nyt jäädä. Mä en jaksa uskoa, että kunto voi näin äkkiä laskea ihan syyttä. Mulla ei ole kuitenkaan ollut mitään pitkiä treenitaukoja/telakkaa, joka olis voinut kuntoa laskea ja nyt oli vielä lepoa alla 1,5 viikkoa, eikä sinä aikana nyt pitäis noin pahasti kunnon kadota, kun en ole kuitenkaan vaan sohvalla maannut, vaan arki on kuitenkin aktiivista.
Tässä vertailuksi kaksi samanvauhtista lenkkiä, ylempi eilen ja alempi kaksi viikkoa sitten:

Tätä on nyt kuitenkin jatkunut elokuusta asti. Katselin äsken lenkkejäni ja noin korkea keskisyke mulla ei ole tolla vauhdilla kyllä ollut aikoihin. Päinvastoin olen juossut kovempaakin matalammalla sykkeellä. Olen esim juossut 5.27min/km vauhdilla keskisykkeellä 173. Toki pieni tauko voi vaikuttaa, mutta ei kyllä noin paljon.

Nyt mä siis selvitän, että onko mulla oikeesti kropassa jotain häikkää ja aion keventää treeniä huomattavasti ja siirtyä treenaamaan toistaiseksi ilman tavoitteita. Arki on vaan tällä hetkellä liian kuormittavaa ja liian isot tavoitteet treenissä tuo vaan lisästressiä ja liikunnanilo katoaa. Sitä mä en halua.

Mä ehdin vielä kyllä maratonin juosta tai vaikka monta, mutta nyt ei ole sen aika. Pakko vaan myöntää itselle, että mä en ole mikään kone ja munkin jaksamisella on rajat.

Jospa tää sitten jossain vaiheessa alkaa taas pelittää.

Kivaa viikonloppua
Tanja