Moikka!
Mitä kuuluu? Oletteko nauttineet viikonloppuna auringosta?
Mä en viikolla ehtinyt juurikaan treenaamaan. Keskiviikkoisin en muutenkaan pääse, mutta torstaina en halunnut lähteä mihinkään, kun tyttö oli kuumeisena kotona ja olin jo ollut päivän töissä (ja tyttö isänsä kanssa kotona). Tein sitten vaan Tikiksen treenin, joka tuntuu edelleen vatsassa :D.Perjantaina olin aivan totaalisen väsynyt, kun pääsin kotiin. Oli pakko nukkua pienet päikkäritkin, mitä harvoin teen.
Lauantaiksi olin sitten varannut spinnin aamuksi. Oli vielä mun lemppariohjaajan tunti ja olikin taas tosi hyvä treeni. Sykkeet oli kyllä lämmittelyssä ihmeen korkeat. Yleensä mulla on siinä kevyesti pyöräillessä n.110, tai pyörii siinä hujakoilla, mutta nyt oli koko ajan yli 120. Olo oli kuitenkin muuten ihan hyvä, niin päätin sitten antaa mennä ihan normisti. Tulikin sitten tehtyä aika kova treeni loppujen lopuksi :). Kauheen nopeasti ei syke myöskään mäkien välissä laskenut takasin 2 alueelle, niin kuin yleensä.
Iltapäivällä tuli kuitenkin sellanen olo, että mun on kertakaikkiaan vaan päästävä juoksemaan. Ulkona oli ihanan aurinkoinen ilma, joka suorastaa huusi mua lenkille. Ensin mietin, että onko nyt mitään järkeä lähteä muuta tunti kovan spinnin jälkeen juoksemaan ja olin kaikki ohkaset trikootkin just laittanut pesuun. Sit päätin kuitenkin lähteä. Talvitrikoissa juoksin, mutta juoksutakin alle riitti vaan t-paita, ehkä olis vähempikin riittänyt ja sain juosta puhtaalla asfaltilla ilman nastoja ekaa kertaa tänä keväänä <3.
Juoksin vaan urkkapuiston ympäri eli 4 kilsaa, mutta jalkaan ei sattunut ollenkaan. Enemmänkin olis mennyt, mutta en uskaltanut juosta liian pitkää kuukauden tauon jälkeen, ettei tule takapakkia.
Keskivauhti lenkillä oli 6.19 (tai oikeesti ehkä vähän vähemmän kun vikalla kilsalla meni hetki liikennevaloissa, enkä jaksanut pysäyttää kelloa) ja keskisyke 166. Kunto on siis aika kökkö, mutta luotan siihen, että jos ja kun tästä pääsen taas kunnolla juoksemaan, niin kunto nousee äkkiä. Syke oli toki jo aamupäivällä vähän normia korkeampi, joten osittain voi johtua siitä. Pahalta ei kuitenkaan juoksu tuntunut vaikka muutamalla lyhyellä spurtilla nostin sykkeen aika korkeeksi hetkellisesti.
Mutta oli kyllä aivan uskomattoman ihanaa juosta taas pitkästä aikaa! En malttais odottaa, että pääsen juoksemaan pitkiä lenkkejä!
Nyt vaan pitää toivoa, ettei tule tota tytön flunssaa vaan saisin treenata kunnolla pitkästä aikaa. Ehkä jopa pääsis juoksukouluun tiistaina?
Tänään mä lähden kuitenkin tyttöporukassa leffaan katsomaan Cinderellaa :)
Kivaa sunnuntaita!
Jeee huippua kun pääsit juoksemaan :) Onhan jalka ollut tänäänkin ok?! Mulla alkaa flunssa helpottaa jee, ja oon uskaltanut jo kevyesti lenkkeillä :) Niin parasta tuolla auringon paisteessa :)!
VastaaPoistaJoo on ollut ihan ok :). Hyvä että flunssa on helpottanut. Aurinko kyllä houkuttelee ulos liikkumaan :)
PoistaNeljä kivutonta kilometriä on huippu juttu! Muistan niin tuon tunteen viime keväältä kun takareiteni teki tenät ja esti juoksemisen!
VastaaPoistaOn kyllä ihanaa kun jalka ei enää temppuile! Mutta nyt sit tuli se flunssa, jota ne sykkeet vähän enteili :(
PoistaSiitä se lähtee. Hyvä kun maltoit pitää kilsat vähäisinä. Pikkuhiljaa. Laitoin sulle haasteen mun blogissa.
VastaaPoistaJuu, ei uskaltanut tosiaan paljon juosta kerralla ettei käy hassusti. Kiitos haasteesta :)
PoistaTäälläkin ilma suorastaan huutaa lenkille mutta flunssa jatkuu edelleen, nyt on kamala yskä. Joten malttia! Ihana kuitnekin lukea sun blogia ja lenkkejä =)
VastaaPoistaToivottavasti pian pääset taas. Mulla tuli sitten heti sunnuntaina flunssa mutta onneksi jo to uskalsin kevyesti hölkätä. Sykettä ei vielä uskalla kovasti nostaa kyllä.
Poista