lauantai 7. maaliskuuta 2015

Pitkästä aikaa treeniä

Moikka!

Maanantain lääkärin jälkeen jalka alkoi yhtäkkiä olla paljon parempi. Tiistaina vielä kipuili vähän, mutta paljon vähemmän kuin maanantaina. Viikonloppua kohden jalassa tuntui enää ihan satunnaista kipua ja pientä tuntemusta, mutta ei mitään särkyä tms. Perjantaina juoksin pienen matkaa junaan, eikä sekään aiheuttanut mitään kovaa kipua enää, mutta ihan täysin normaaliltakaan ei tuntunut.

Eilen sitten päätin tehdä kotona pienen kahvakuulatreenin. Aluksi olin ajatellut mennä töiden jälkeen salille, mutta päätin sitten kuitenkin treenata kotona. Aloittaminen oli kuitenkin yllättävän vaikeeta. Jotenkin ei meinannut millään saada aikaseksi vaihtaa treenivaatteita ja kaivaa kuulaa kaapista ja ryhtyä treenaamaan. Lopulta sitten sain itseni kuitenkin sohvalta ylös ja tein lyhyen kuulatreenin.

Ihmettelin itsekseni, että miksi se oli niin vaikeeta? Taukoa oli ollut reilu 2,5 viikkoa. Mä en siis tehnyt silloin muuta kuin kävelin, kun se oli oikeasti kipeä se jalka, koska en halunnut sitä ärsyttää yhtään enempää, kun pelkästä arkiliikunnasta jo otti nokkiinsa. Luulen, että se aloittamisen vaikeus johtuikin just siitä, että tauko oli pitkä, rutiini oli vähän hakusessa ja toisaalta pelkäsin, että jos se onkin sitten treenin jälkeen taas kipeämpi. Onneksi kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja tänään ei ollut jalka yhtään sen kipeämpi, vaan ainoastaan sitä kaivattua treenikipua tuntui kropassa.

Tänään pääsin sitten vihdoin kunnolla treenaamaan ja testaamaan jalkaa spinnissä. Tunti oli 45 minuutin EasyXycling, mutta pakko myöntää, että pikkasen tuli kaasua painettua mäissä, kun kerrankin pääsi ja kroppa toimi. ;) Spinnin päälle sitten vielä 30 minuutin coretreeni ja toinen puolituntia toiminnallista venyttelyä ja liikkuvuutta FLX-tunnilla.

Oli kyllä ihanaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla <3. Huomenna ajattelin mennä taas spinniin. Juoksua tuo jalka ei taida vielä kestää, mutta jospa uskaltais vaikka ensi viikon loppupuolella jo pientä lenkkiäkin yrittää? En varmaan juoksukouluun uskalla vielä tiistaina, koska se voi olla vähän turhan raju aloitus...

Nyt on kyllä hyvä olo, toivottavasti tästä pääsee nyt taas jonkinlaiseen treenirytmiin ja pikkuhiljaa sitten myös sen rakkaimman lajin pariin <3.

Lenkeille sitten tuleekin käyttöön tämmönen ICE-ranneke, jossa löytyy tärkeitä tietoja siltä varalta, että mulle jotain lenkillä sattuisi. Uniikkilandiasta löytyy. Kiitos vinkistä Karoliinalle.

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva, että jalka on jo parempi. Tauon jälkeen rutiiniin kiinni pääseminen on taas vaikeampaa, mutta kyllä se nopeasti löytyy. Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, enköhän mä kohta ole taas vauhdissa ja normi rytmissä :)

      Poista
  2. Mä olin reilun viikon liikkumatta kun oltiin lomilla. Meni aivan lukkoon ja jumiin hartiat ja olin tosi kipeenä, onneksi juoksu ja treenit auttoivat nopeasti ja olo on taas hyvä! Eka kerta on hankalaa tauon jälkeen, lisänä mulla vielä pari lomakiloa ni tuntuu kyllä raskaalta ja jotenkin ihan epätoivoselta. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli varmaan ihana loma :). Mä en oo ees uskaltanut mennä vaa'alle. :D

      Poista
  3. Kiva, kun oot päässyt jo treenaamaan edes jossain muodossa! Noi loukkaantumiset aina opettaa arvostamaan terveitä jalkoja ja on ihan omiaan kasvattamaan juoksumotivaatiota. Toivottavasti saat tehtyä pian taas paluun lenkkipoluille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin vetää nöyräksi ja osaa taas arvostaa sitä, että saa ja pystyy juoksemaan!

      Poista
  4. Ihanaa, kun oot päässyt liikunnan pariin!! :) Maltilla nyt sit juoksun kanssa, ettei vaan tule takapakkia!! Liikunnan ilo kyllä muistuu sun mieleen, siitä oon varma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ajattelin tiistaina kokeilla alkulämmöt matolla ja siitä sit pikkuhiljaa pidentää jos tuntuu, että jalka kestää :). Kyllä se treenaamaan lähtö oli jo eilen ja tänään ihan helppoa :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)