maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pitkää hidasta, lyhyttä nopeeta ja jotain siltä väliltä.

Heipparallaa.

Hellettä piisaa, mutta ei ole silti onneks jääneet lenkit juoksematta (varsinkin koska ei ole kyllä herkutkaan jääneet kauppaan.Kesällähän on ihan ok syödä jädeä joka päivä, onhan? ;))

Ohjelmassa oli pitkis (17,5km), hölkkä vitonen ja nopea kymppi.Viime viikolla ei muita treenejä ollutkaan kuin normit kolme lenkkiä. Maanantain ja tiistain pidin suosiolla lepoa ennen pitkistä ja nautittiin vikoista koko perheen lomapäivistä. Loppuviikon olinkin kolmistaan lasten kanssa, mutta onneks perjantaina sisko tuli hetkeksi illalla lasten kanssa niin pääsin juoksemaan <3.

Keskiviikon pitkis meni ihan kivasti. En onneksi joutunutkaan juoksemaan päivällä ja sain vielä kaverinkin seuraksi. Lähdettiin ennen ysiä illalla ja juostiin aika rauhallisesti 17,5 km. Keskivauhti oli 7.13min/km ja keskisyke 156. Kaverin kanssa on kyllä niin kiva juosta. Meilläkin juttua riittää koko matkalle kaikesta maan ja taivaan väliltä. Täytyy sanoa, että onnea on juoksukaveri, joka on luvannut lähteä myös noille yli 20 kilsan pitkiksille mukaan. Ja hän ei edes itse treenaa maralle, mutta lähtee silti <3. Ei ole meinaan kaikista helpointa saada noille yli 15 kilsan lenkeille kaveria, ainakaan koko matkalle! Muutenkin näin lomien aikaan on joutunut juoksemaan paljon yksin, kun kaverit on reissussa. Onneksi on musiikki lenkkikaverina kuitenkin. Esim Robinin Kesärenkaat on tosi hyvä lenkkibiisi, samoin Kasmirin Vadelmavene. :)

Perjantaina lähdin lenkille jo ennen kasia ja oli kyllä sillon vielä aikas kuuma juosta. Jotenkin ei huvittanut kymppiä lähteä juoksemaan, mutta ei huvittanut hidastakaan mennä, niin kompromissinä juoksin 5,6 kilsaa nopeeta. Keskivauhti kävelyineen oli 5.43 (pelkkä juoksu 5.29), joten aika kovaa mulle siis menin. Ei kyllä tota vauhtia tällä helteellä olis paljon kauemmin jaksanutkaan. Musta jo välillä tuntu, että ton lonkkaoireilun takia mulla se vihdoin saavutettu vauhti katosi jonnekin, mut näköjään ainakin lyhyelle matkalle vielä löytyy, koska vajaa kuukausi enää Midnight Runiin ja pakko kyllä mennä kymppi alle tuntiin silloin!

Eilen pääsin sitten illalla vielä juoksemaan kympin. Olin nukkunut aika huonosti, niin päätin juosta rauhallisemmin ainakin alkuun ja lähdin lisäksi semmoselle reitille, että tarvittaessa voin juosta vaan seiskan. Jotenkin näillä kuumilla ilmoilla haluan ottaa varman päälle ja juosta sellasia reittejä, että jos vaikka tuleekin huono olo niin pääsen lyhyempää reittiä kotiin. Toisaalta noi samat lenkit alkaa kyllästyttää taas. Ajoittain tuntui tosi raskaalta, mutta juoksin kuitenkin sitten reilun kympin ja keskivauhtikin ihan ok 6.17/km.
Oli pakko pysähtyä kuvaamaan

lenkin jälkeen
Viime viikolla jäi lihaskunto tekemättä, kun en jaksanut lähteä lasten kanssa Elixiaan. Meidän poitsulla on tota uhmaa sen verran, etten viitsi lapsiparkkiin viedä. Muutenkin oli ihan tarpeeksi muuta ohjelmaa viikonlopulle, niin en jaksanut alkaa vielä sitäkin säätämään. Kotitreenitkään ei tässä meidän kämpässä innosta, kun on niiiin kuuma sisällä. Lisäksi treenaaminen lasten hereilläollessa on kohtuu hankalaa, kun hyppivät samantien päällä, eikä mitään kuulaa voi todellakaan heilutella:D. Kivaa toki, että haluavat olla mukana ja kiva lisähaaste vaikka vatsatreeniin kun lapsi istuu päälla ;).

Huomiseksi varasin powerin, koska päätinkin jo tänään juosta tän viikon vitosen. Tällä viikolla on iisimpi viikko: nopea kymppi, rento kymppi ja vitosen hölkkä. Ja ens viikolla sitten alkaa pitkikset olla yli 20 km. Vähän jännittää, että kuinka naisen käy...

Uudet kengät on tilattu ja tulevat toivottavasti pian!

Helteistä viikkoa ja hyviä treenejä :)

7 kommenttia:

  1. Tsemppiä pitkille lenkeille! Mukava lueskella näitä sun juttuja. Tsemppaa aina itseäkin, vaikka matkat on vähän eri luokkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla :). Ei ne matkat aina mullakaan näin pitkiä oo olleet. Ajan kanssa ne sit sullakin pitenee :). Ja toisaalta, jos ei maralle treenaa ni ei niitten nyt mitään hurjan pitkiä tartte ollakaan, vähempikin riittää :)

      Poista
  2. Moikka, ilmeisesti mun aikaisempi viesti ei tullutkaan tänne! Siispä uudestaan eli missä sä käyt juoksemassa, ihan tuolla kävelyteillä vai jossain metsässä vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Juoksen yleensä kävelyteillä. Joskus oon käynyt tossa purtsillakin, mutta en pitkään aikaan. Siellä sais kyllä hyvän mäkitreenin :)

      Poista
    2. Niin mietin vaan että eikö asfaltti ole aika kova alusta juosta? Vai onko se kengistä kiinni?

      Poista
    3. Kengistä kans toki. Uudet kengät mulla on sellaset jotka on nimenomaan kovalle alustalle suunniteltu.

      Poista
    4. Mutta varsinkin aluksi kandee juosta pehmeämmällä alustalla että jalat tottuu siihen juoksemiseen. Ja sit jos juoksee paljon asfaltilla niin hyvin vaimennetut kengät :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)