maanantai 4. elokuuta 2014

Päivä, jona en jaksanut lähteä lenkille

Terve

Viime viikon treenisaldo ei ole kovin kummonen: 2 lenkkiä, vitonen ja seiska. Ne sain juosta kivassa seurassa. :) Tuo seiska olis pitänyt olla kymppi, mutta lenkille lähtö veny sen verran myöhään, että lopulta mentiin vaan seiska. Powerikin jäi, koska onnistuin telomaan jalkapöytäni tytön potkulaudalla sen verran kipeesti, että oli pakko pitää päivä lepoa.

Kovasti oli eilen tarkotus juosta sitten kymppi, mutta olin vaan niin kertakaikkisen väsynyt, että en vaan jaksanut enää 22 aikaan lähteä yksin juoksemaan. Oltiin eilen perheen kanssa Korkeasaaressa ja siellä tuli käveltyä kolmisen tuntia. Kun päästiin kotiin, oli hirveä nälkä ja piti syödä ruokaa ja sit kello olikin jo kahdeksan, joten aikasintaan 22 olis onnistunut lenkki. Ruuan jälkeen röhnötin sohvalla ja vissiin nukahdinkin, kun heräsin siihen, että poika läsäytti Muumi-läppärin mun naamalle :(. Pitkään aikaan ei ole lenkki tosta syystä väliin jäänyt, mutta nyt sitten tapahtui sekin.

Saattaa toki olla, että noi viikonlopun riennotkin vähän verotti. Juhlittiin ystävien kanssa ihan huolella ystävän kolmekymppisiä ja siellä kyllä ainakin vatsat tuli treenattua, kun naurettiin koko ilta niin, että vatsaan sattui ja posket oli ihan kipeenä :D. Ystävät on parhautta <3. Reippaina tyttöinä käveltiin myös yöllä kotiin.

Mutta joo, viime viikko on siis enemmän keskittynyt tankkaamiseen ja laatuaikaan perheen ja ystävien kanssa. Onneksi on tullut myös käveltyä aika paljon. En ole edes vaa'alla viittinyt käydä, kun tuskin se ainakaan vähemmän näyttää ku alkuviikolla :p.

Katselin tossa viikolla muuten itseäni ja totesin, että mähän näytän jo ihan hyvältä vaikka edelleen on vatsassa löysää ja jenkkakahvatkin löytyy. En vaan jaksa keskittyä etsimään virheitä ja kohtia, joista en tykkää itsessäni. Koskaanhan en kuitenkaan täydelliseksi tule ja aina löytyisi jotain minkä tahtois muuttaa.
Minä
Tällä viikolla pitäis juosta 21 kilsan pitkis. Myöhäiseksi taitaa sekin lenkki mennä, kun viikonloppuna on taas juhlia ja hellettäkin piisaa. Kyllä mä välillä mietin, että selviinkö oikeesti ikinä siitä maratonista? Virallista ilmottautumista en ole muuten vieläkään uskaltanut laittaa, mutta ehtiihän sen. Tossa ei ihan hirveen korkeeksi hinta nouse kuitenkaan.

Toivottavasti tästä viikosta tulee edeltäjäänsä parempi treenien suhteen. Kaiken muun suhteenhan se olikin yksi kesän parhaista.:) Välillä sitä kai elämässä voi tehdä muutakin kun treenata?
Laitan loppuun vielä muutaman kuvan viikonlopulta.
Tää kaveri oli jopa näkyvillä eilen

pikkupanda <3

Eväshetken maisemat

Lauantain aamupala :D

Perjantailta poseerausta

Selfie matkalta

Kengät ja varpaat sävy sävyyn




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit :)