perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun treenit

Moikka

Heinäkuun viimeistä viedään ja taas on aika tehdä pientä yhteenvetoa treeneistä. Alkuun vähän pelkäsin, että mitähän heinäkuussa treeneistä tulee, kun miehelläkin alko treenit ja päivät olen lasten kanssa. Pelko oli kuitenkin turhaa, koska oon päässyt hyvin treenaamaan, vaikkakin olen mennyt sitten usein vasta illalla aika myöhään. Se ei taas haittaa näin lomalla ja tykkäänkin toisaalta treenata illalla.

HeiaHeiassa on merkattuna  23 treeniä ja 25 tuntia

Juoksua 12 kertaa, 120 km ~13 h
Kävelyä 4 kertaa 7h40 min
BodyBalance 1 h
Power 1h
kahvakuula 2 kertaa 20 min
Venyttelyjä
Uintia
ja "rokkaus" 1h15min

Juoksun suhteen siis oikein hyvä kuukausi ja vihdoin jopa ylittyi 500 kilsaa tällekin vuodelle. Pikkasen olen viime vuotta jäljessä, mutta nyt toisaalta vasta alkaa enemmän kilsoja kertyä, kun maratreenit on alkaneet kunnolla.

Positiivista on myös se, että yhtään sairaspäivää ei tarvinnut potea :). Lenkit on kulkenut myös tosi kivasti, oikeastaan vaan yks "huono" lenkki jäi mieleen ja se oli tällä viikolla, kun söin lounaalla täysjyväpastaa, vaikka arvasin, että se on virhe. Mahaa väänsi lenkillä ja oli tosi huono olo. Vauhti oli ihan ok ja sykkeetkin pysyi aisoissa (keskivauhti 6.18min/km ja keskisyke 157) mutta silti tuntui ettei kulje. Olin ajatellut että juoksen vitosen tai seiskan, mutta vitoseen jäi ja sekin teki tiukkaa. Taas muistin sen, etten voi syödä täysjyväpastaa lenkkipäivinä.

Heinäkuussa sain myös juosta tosi paljon mun ihanan juoksukaverin kanssa, jonka kanssa ei koko keväänä oikeastaan juostu yhdessä. On se kyllä kans huippumimmi, kun hyvin on vetänyt mun kanssa pitkikset ja kaikki, vaikka piti juoksusta taukoa oikeastaan koko kevään!

Pikkuhiljaa on alkanut taas lenkit pidentyä puolikkaan jälkeen ja se näkyy tietty kuukauden kilsasaldossa. Mä kyllä tykkään ihan hirveesti juosta noita pitkiä lenkkejä, varsinkin kaverin kanssa <3.

Elokuuta ajatellen suunnitelma on se, että koitan ens viikolla juosta jonkun 25 kilsan lenkin, ennen ku työt alkaa. Elokuun kalenteri näyttää aika hurjalta, kun joka viikonloppu on jotain menoa ja Midnight Run on 29.päivä ja siellä tavoittelen kympille uutta enkkaa. Siihen päälle sitten työt ja perheen menot. Aikamoista säätöä saattaa siis tulla, että pääsen treenaamaan, mutta priorisoin pitkät lenkit ja sitten nopeahkot puolipitkät (10-12 kilsaa). Todennäköisesti Elixiaan en edes yritä ehtiä ja teen sitten lihaskuntoa kotona edes vähän lenkkien päälle. 

Katsotaan mitä tästä tulee ;)

Ps. Yh-viikko jo voiton puolella :)

T

4 kommenttia:

  1. Hyvä kuukausi sulla :) Ja peukku yh-viikosta selviytymiselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, oon kyllä tyytyväinen :). Vähän pelkäsin tätä yh-viikkoa, että kuinka hermo menee jos lapset pistää ranttaliksi, mutta ne on ollu superkilttejä ja meillä on ollu kivaa :)

      Poista
  2. Hyvin oot vetäny Tanja!! :) Tsemppiä maratreeneihin!! Mikä sun tavoite olikaan sinne Vantaalle tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). No jos siihen 4.45 pääsis, Asics ennustaa 4.35 mut en tiiä meniskö se kuitenkaan? Varsinkin jos taas tulee kolmen bajamajareissun taktiikka ;)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)