torstai 21. elokuuta 2014

Meitä ei oo tehty sokerista ;)

Heipparallaa :)

Jos pari viikkoa sitten sai nurista helteistä, niin nyt vois todeta, että vähempikin sade riittäis :D

Tää viikko on tosiaan sellainen, että treenit täytyy puristaa kaikki viikolle (lähinnä ma-to), koska viikonloppuna en pysty treenaamaan. Maanantain pidin kuitenkin suosiolla lepoa, koska sunnuntaina juoksin pitkiksen ja etureisissä muutenkin tuntui jonkin verran.

Tiistaina juostiin kaverin kanssa seiska ja kulki ihan kivasti. Reilua kutosen vauhtia mentiin ja se tuntu musta aika kevyelle, keskisykekin oli 148.

Eiliseksi oli ohjelmaan merkattu rento kymppi ja kaverin kanssa sovittu lenkkitreffit. Ilmahan ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta silti ei käynyt edes mielessä perua lenkkiä! Se on meinaan sellanen juttu, että sää voi olla kilpailupäivänäkin ihan kamala ja ei sitäkään peruta. Lisäksi mulla ei ollut enää mahdollisuutta muullekaan päivälle lenkkiä siirtää, koska tänään on salitreenit sovittuna.

Vähän toivoin, että se sade olis ollut ajoittaista, niinku ennustus lupasi, mutta haaveeksi jäi :D Ensin meinasin lähteä vaan pitkähihasella juoksupaidalla ja pitkillä trikoilla, mutta hain sitten kuitenkin vielä takin, kun ajattelin, että pitää edes vähän paremmin vettä, mutta ei se kyllä pitänyt :D

Varmuuden vuoksi kerrottiin vielä Facessa, että ollaan lenkille lähdössä ja varusteiksi ehdotettiin mm. kumppareita ja uikkaria ;). Mutta ei ole kyllä varmaan koskaan ollut lenkillä noin hauskaa :D. Ehkä kilsan jälkeen oltiin jo läpimärkiä ja kengät litisi juostessa, mutta ei siinä voinut enää ku nauraa. Juuri mitään en ees nähnyt, kun rillit oli märät ja huurussa ja ilman ei näe senkään vertaa. Kymppiä ei kuitenkaan juostu (ihan niin hulluja ei oltu) vaan juostiin seiska (alkukävelyineen) 42.36.

Yhtään kuivaa vaatekappaletta ei päältä kyllä lenkin jälkeen löytynyt ja pakko oli painella suoraan kuumaan suihkuun, ettei tule vilu, mutta oli se sen arvosta!
Houkutteleva sää ja syksyn eka lenkki pitkissä lahkeissa ja hihoissa

Before...

ja after. Hymy ei näillä mimmeillä helpolla hyydy :)
Eilisen lenkin jälkeen alko kyllä todella etureisissä tuntumaan, että neljään päivään on juostu 3 lenkkiä ja lähemmäs 40 kilsaa. Mies totesi siihen (vitsillä), että ajattele jos olisinkin juossut sen yhtenä päivänä, että meinaatko luovuttaa? Ja vastaus oli, etten todellakaan! Kuulemma oli vähän hullua hommaa lähteä tolla säällä juoksemaan ;).

Tänään sitten salille pitkästä aikaa. Kainon toiveen esitin kaverille, ettei kamalasti rääkätä mun jalkoja... Toivottavasti ees johonkin siellä kykenen!

Mutta hauskaa loppuviikkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit :)