Kuten huomaatte, selvisin pitkiksestä hengissä ;). Koitin valmistautua pitkikselle mahdollisimman hyvin sekä syömisten ja nesteytyksen että levon suhteen ja mielestäni onnistuinkin ihan hyvin.
Lepoa ennen pitkistä kertyi siis jopa kolme päivää eli todellakin tuoreilla ja levänneillä jaloilla pääsin juoksemaan. Lauantaina koitin jo juoda mahdollisimman paljon ja ostin jopa nyt sellasta Dexalin tankkausjuomaa, jota join yhteensä litran ennen lenkkiä, puoli litraa jo edellisenä iltana ja toisen puoli litraa pitkin päivää eilen. Halusin kans varmistaa tolla lauantain testillä, ettei se ainakaan suoraan pistä vatsaa sekasin ;).
Hiilaritankkausta tuli tehtyä kun oli synttäritarjoilut niin hyvät kaverin pojan juhlissa ja pienen palan kakkua otin tyttären kaverisynttäreilläkin sunnuntaina.( Ja vähän muutakin herkkua kyllä pitkin viikonloppua, tunnustan). Sunnuntaina söin reilusti hiilareita ruualla ja join paljon vettä. Ja lenkin jälkeen join myös tota juomaa puoli litraa ja söin vaikka ja mitä :D
Mun kengät tuli perjantaina, mutta en ehtinyt sitten mitään kummempaa sisäänajoa niille viikonloppuna tehdä kuin ainoastaa pidin jalassa kotona. Pähkäilin sitten, että kumpi on tyhmempää, juosta niillä vanhoilla, joissa vaimennus on parhaat päivänsä jo nähnyt vai lähteä tuliterillä? Päädyin siihen, että juoksen uusilla ja laitan vanhat siihen juuriostettuun juoksureppuun ja vaihdan sit jos siltä tuntuu. No, ei tuntunut missään vaiheessa ja juoksin koko matkan uusilla, joten kai ne on nyt sit sisäänajettu ;). Olin niiden suhteen aika luottavainen kyllä, kun merkki on tuttu ja ei noi vanhatkaan ole hiertäneet ku huonon sukkavalinnan takia ja toki pidemmillä saattanut tulla joku pieni rakko, kun on sukka ollut jotenkin rutussa tms. Varpaatkaan ei tullut kipeiksi!
Mun uudet ihanat <3 |
Vauhti ei ollut huima, n. seiskan kilsoja juostiin ja koko ajan oli hyvä fiilis ja pystyttiin juttelemaan. Vauhti oli itseasiassa melkein sama ku mun ekalla puolikkaalla ja nyt kyllä huomasin konkreettisesti, miten kauas siitä on tultu. Vajaa vuosi sitten se oli mun maksimisuoritus ja nyt oli kuitenkin koko ajan aika leppoisa fiilis juosta, vaikka toki jaloissa ajoittain painoi,mutta koko ajan pystyttiin puhumaan, mikä ei olis todellakaan varsinkaan loppuajasta tuolla ekalla puolikkaalla onnistunut.
Oli vielä hauska, kun joku tuntematon lenkkeilijämies tervehti meitä vastaantullessa. Tuli jotenkin mukava fiilis ja semmonen olol, että näytettiin vissiin juoksureppuinemme ihan oikeilta juoksijoilta ;) (meillä siis oli samanlaiset reput kaverin kanssa). Monesti tekee itekin mieli hymyillä tai pienesti moikata kanssalenkkeilijöille tsempiksi, mutta yleensä kaikki tulee vastaan sen näkösinä, että parempi vaan antaa olla. Musta se olis ihan hauska tapa juoksijoidenkin piireissä ja siitä vois saada vähän tsemppiä jos on vaikka just vaikeet hetket menossa eikä meinaa jaksaa, kun toinen vaikka edes pienesti hymyilis ja nostais vaikka peukun.
Mutta siis yhteenvetona: Tosi hyvä pitkis! Aika 2.30 ja matka 21,5km keksivauhti 6.59. Keskisyke 165 ja max 183. Superkuukin vielä valaisi meidän matkaa :)
Vähän se kuukin pilkistää puiden takaa |
Tänään taidan käydä vaan vähän palauttavalla sauvakävelyllä vaihtamassa juorut kaverin kanssa ;). Jaloissa tuntuu kyllä, että eilen on juostu, mutta ei pahasti kuitenkaan.
Viime viikolle liikuntaa kertyi siis noi kolme lenkkiä, kilsoja 39 ja kaloreita palo aika reilusti
Tällä viikolla olis luvassa sama setti ja toivottavasti joku salitreenikin mahtuis aikatauluun.
Viime viikolle liikuntaa kertyi siis noi kolme lenkkiä, kilsoja 39 ja kaloreita palo aika reilusti
Viikon kalorit |
Huomenna alkaakin sitten tässä talossa arki ja loppurutistus Graduun ja valmistumiseen.
Kivaa viikkoa :)
Kivaa luettavaa!! Testaanpa samalla, saisinko tämän näkyviin kun edellisestä jo pitkä tovi!
VastaaPoistaJes, vihdoin onnistu :). Ja kivasta lenkistä on kiva kirjottaa :)
Poista