torstai 26. kesäkuuta 2014

Viikon treenejä ja testilenkki

Moikka!

Täällä huutaa etureureidet hoosiannaa! Kyllä voikin olla kipeet jalat ihmisellä treenistä! Alkuviikko on ollu aika treenipainotteinen: Maanantaina olin spinnissä, kun en vielä uskaltanut lenkille kuitenkaan lähteä, kun lonkka oli taas vähän kipeä, vaikka oli jo ollut aika hyvä muutaman päivän.

Tiistaina kokeilin sitten ennen salia ottaa lämmöt matolla. Juoksu kulki ihan kivasti, mutta vaan 10 minsaa juoksin. Salilla tehtiin tällä kertaa sellanen kahvakuulatreeni, että oksat pois! Tehtiin sumomaastavetoa (20kg kuula), vatsoja, etukyykkyä (tein  osan 14 kg mutta välissä 12 kg kuulalla) ja kahden käden pystypunnerrusta (12kg). Liikkeet tehtiin peräkkäin, ekalla kierroksella toistoja oli 25 ja sit väheni aina viidellä toistolla/kierros. Kierrosten välissä pieni tauko (meidät tuntien siinä ei oikeesti kauaa lepäilty). Koko treeniin meni 21 minsaa ja kaloreita palo 231, keskisyke 164 ja max 192. Ihan sairaan rankka setti mulle ainakin! Ekaa kertaa pitkään aikaan oli sellanen treeni, että mietin, että kohta joko oksennan tai kuukahdan. Selvisin kyllä, mutta ihan en samassa tahdissa pysyny ku kaveri (se onkin supernainen) :)

Mutta meni ainakin perille se treeni! Eilen oli jo aika kipeet jalat, mut kävin silti juoksemassa illalla reilun vitosen. Keskivauti (kävelyineen) 6.18/km, keskisyke 149. Ihan hyvin kulki, mutta jos mahdollista niin jalat oli vielä enemmän jumissa sen jälkeen. Mä ku ajattelin, että vaikka vähän aukeis...Mut nyt sattuu kävely, istuminen ja apua jos tarttee mennä kyykkyyn :D. Tänään on siis lepopäivä, vaikka aluks vähän ajattelin, et olisin vielä tänään jotain tehnyt ennen viikonlopun rientoja. Mut ehkä sit aamulla lenkille tms jos kykenen.

Lonkka on ihan suht ok tänään. Ehkä ihan vähän kipeä, mutta ei siis ollenkaan niin kipeä, ku sillon edellisen lenkin jälkeen. Eilen oli kyllä sellanen päivä, että jäi jopa vatsat tekemättä. No, tein kyllä lepopäivänä vatsoja salilla, että ehkä ne kompensoituu sillä? En tiiä.

Eilen kävin testaamassa yksiä kenkiä taas, jotka on aika varteenotettava vaihtoehto :Nimittäin Mizuno Wave Inspire 10. Tuntuivat hyviltä jalassa, kiva väri ja kohtuullinen hinta. Vielä pitäs jaksaa raahautua joku päivä keskustaan kokeilemaan niin toisia joita oon kattellu eli NewBalancen 1260.

Täytyy tänään käydä Lidlissa, kun siellä on juoksushortseja edukkaasti. Jos vaikka oikeesti tulis niin kuuma päivä tänä kesänä, että vois juosta shortseissa :D.

Huvittavaa muuten, kun ollaan juostu noissa meidän "tiimipaidoissa" (siis tän vuoden HCR-paidoissa) kaverin kanssa, niin tuntuu herättävän huomiota, kun on tainnu joka kerta joku kannustaa tai huudella jotain perään.  Onkohan se kuitenkin vähän turhan kirkas :D

Vähän tekis mieli mennä lauantaina kotikonnuilla lenkille, mutta enpä usko, että lauantaina olen ihan lenkkikuntonen ;). Hauska viikonloppu siis tiedossa!

Kivaa viikonloppua teille myös :) Loppuun vielä kuva mun uudesta herkusta! Törkeen hyviä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit :)