sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Viikonlopun teema: itsensä voittaminen

Huh, melkonen treeniviikko takana ja se tuntuu kyllä kropassa. Takana siis 3 lenkkiä, sali, 2 joogaa ja päälle vielä haasteet. Lepopäiviä tasan yksi ja silloin tosiaan jätin myös haasteet tekemättä ja vaihdoin tän päivän lepopäivän perjantaille.

Mulle tuli joku ihme ahdistus/masennus juoksun suhteen tossa perjantaina ja lauantaina. Alko jotenkin turhauttaa, kun treenaa sikana ja on silti hidas köntys ja moni treenaa vähemmän ja juoksee silti paremmin. Lauantain lenkillekin lähdin sitten lopulta yksin, kun aikataulut meni ristiin lenkkikaverin kanssa. Juoksu kulki kyllä alkuun ihan hyvin. Jossain neljän kilsan kohdalla ihmettelin, kun musat yhtäkkiä vaihtu ja alko pätkimään. Tajusin sitten hetken päästä, että meidän neiti se sitten päätti alkaa kuuntelemaan Robinia ja se sitten kuului mun  puhelimessa myös, koska olin kirjautuneena sekä luurilla että Ipadilla. No, kuuntelin sit Robinia :D olipahan vaihtelua ainakin ;). Juoksin vanhaa Turuntietä monta kilsaa ja se on todella pitkälti nousua sinne suuntaan. Kilsat 9-13 tuntu supertuskasilta ja meinasin jo monesti luovuttaa kaiken maailman tekosyillä (en ehi juoksee niin pitkää, kun ollaan lähdössä kyläilemään jne.) No juoksin sitten kuitenkin 17 kilsaa ja sen 13 kilsan jälkeen alko helpottaa, kun tuli alamäkeäkin reitille. Mutta enpä ole jalkojani jumittanut juoksemmalla tämmösiksi varmaan sitten sen edellisen puolikkaan! Auts! Tein vielä 65 kyykkyä lenkin perään, ni pikkasen tuntu... Lenkkiin meni aikaa n1h50 minsaa. Mutta melkosta taistelua sain käydä päässäni, joten uskon et tää oli kyllä henkiseen valmistautumiseen tosi tärkeä lenkki!

Tänään pääsin sitten kokeilemaan jotain ihan uutta! Kaveri halusi tarjota mulle synttärilahjaksi tutustumisen Aerial-joogaan. Nyt vasta saatiin aikataulut sopimaan, mutta ei se ole niin justiinsa ;). Mentiin siis Merijoogaan. Siellä oli tosi kiva fiilis ja hetken oikeesti luulin, että aaltojen kohina tuli niistä hammockeista, joissa moni jo köllötteli. Oikeesti se tuli siis nauhalta, mutta sopi kivasti paikan teemaan ja tunnelmaan :). Mua vähän jännitti, että mitenhän mä siitä selviän. Ihan ekana oli
alkurentoutus, jossa makoiltiin hammockissa ja keskityttiin hengittelemään ja rauhoittumaan. Sitten alettiin tekemään erilaisia asanoita, välillä matolla ja välillä hammockin avustuksella. Tehtiin mm. Puuasanaa seisomalla siellä hammockissa! Mua alkuun hirvitti edes nousta sinne, mutta hyvin se sit kuitenkin meni. Pelotti myös kun roikuttiin pää alaspäin pelkän liinan varassa. Vaikeinta oli luottaa siihen, että se kestää ja mä oon niin moneen kertaan kiedottu siihen, etten voi pudota.
vatsoja tehtiin näin. Tuolta näkee muutenkin mimmosia asanoita siellä tehtiin. Tunnin jälkeen olo oli superonnellinen ja melkein tuli itku siitä itsensä voittamisen tunteesta. Ja kuuma siellä kanssa tuli, ettei mikään ihan kevyt lopetus viikolle. Aion kyllä mennä uudestaankin. En mä siellä tietenkään kaikkea osannu ja uskaltanu tehdä, mutta paljon kuitenkin.
Joogan jälkeen mentiin vielä lounaalle Haukilahden paviljonkiin. Kyllä kelpas siellä lounastaa.



4 kommenttia:

  1. Tietkö, mulla on kans noita fiiliksiä, että juoksen ja juoksen, muttei vauhdit koskaan nouse... mutta oon tullut tulokseen, että ollaan niin yksilöitä, että kehitystä ei kannata vertailla muihin. Mut tosi hyvähän toi sun lenkki on ollut :)! Ja jooga kuulostaa kans huipulta, ja ruoka näyttää namilta :P

    VastaaPoista
  2. Joo, kaipa noita fiiliksiä tulee aina välillä, vaikka mäkin oon päättänyt vertailla vaan itteeni. Liekö ihan väsymyksen tekosia? Mutta oon tosi tyytyväinen että lähin ja juoksin mitä olin suunnitellut! Ja ruoka oli hyvää ja tosi iso annos. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Mut hyvä vauhtihan sulla oli!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jopa parannusta edelliseen, vaikka tuntu kyllä niin vaikeelta. Välillä on näitä päiviä. Tota vauhtia jos pystyis puolikkaan vetää ni olis jees.

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)