sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Polkujuoksua testaamassa ja viikon treeneistä

Moikka!

Onko ollut kiva viikonloppu? Mulla on mennyt viikonloppu lähinnä treenien ja perheen merkeissä.

Tästä tulikin aika hyvä treeniviikko kokonaisuudessaan ja viikon kohokohtina tiistain lenkki Hannan kanssa ja lauantain polkujuoksulenkki, jonka Hanna järjesti bloginsa lukijoille.

Yhteenveto viikon treeneistä tässä:

Ma: lepo
Ti: juoksu 11 km, 1h15min
Ke: lepo
To: jooga 1h
Pe: juoksu 5 km, 30 min
La: polkujuoksu 11,5 km 1h48min
Su: Power 1h ja lämmöt ja loppuverkka matolla 11 min

Joka päivä lisäksi kävelyä väh. 5 km duunimatkoista.

Odotin kovasti tota lauantain lenkkiä, koska en ole koskaan polkujuoksua kokeillut. Alunperin olisin halunnut pitää siihen välipäivän alle, mutta aikataulut meni to plörinäksi, niin torstain lenkki siirtyi perjantaihin.

Meitä oli tällä kertaa 8 reipasta naista innokkaina lähtemään juoksemaan. Aiemmin olin tavannut ainoastaan Hannan ja Karoliinan, mutta eipä se menoa haitannut ja oli kiva tutustua uusiin samanhenkisiin tyyppeihin :).
Ennen lähtöä. Kameran takana Karoliina :)

Lähdettiin liikkeelle Pirttimäestä 11 aikaan. Ekakertalaiselle olikin aika extremeä samantien lähteä lumiseen metsään, mutta se kyllä toi lisää fiilistä. Metsässä oli tosi kaunista, mutta lumi toki toi vähän lisää vastusta. Mä laitoin varuiksi nastaremmit kenkiin, jos vaikka olisi paikoin liukasta.
Tää on lenkin jälkeen otettu kuva, mutta näillä mentiin :)


Heti lenkin alussa syke pomppasi vauhtiin nähden tosi korkeelle. Tämmöselle maantiellä juoksemaan tottuneelle uudenlainen maasto tuntui raskaammalta. Askeleen kanssa joutui olemaan tarkkana. Sen verran myös maasto pisti nöyrtymään, että mäet käveltiin usein ihan sovinnolla.

Juostiin yhteensä 11,5 km metsäpoluilla ja metsäteillä, mutta välillä mentiin kyllä aikamoista ryteikköäkin. Lenkin alkupuolella jo astuin johonkin niin, että kenkä upposi nilkkaa myöten mutaan ja kastui litimäräksi. Sama tapahtui moneen kertaan lenkin varrella, mutta huumorilla siitä selvisi ja onneksi kuitenkaan ei tullut kylmä, kun pysyi liikkeellä.
Hillalle kiitos kuvasta :)

Haastetta reitillä siis oli ihan riittämiin ekakertalaiselle, mutta olipa kyllä kivaa! Yksin mä en koskaan metsään lähtisi, koska mä kyllä jäisin sinne olemattoman suuntavaistoni ja tosi huonojen kartanlukutaitojeni kanssa. Kaveria tarvitaan myös tiukoissa paikoissa:
Kiitos tytöille auttavista käsistä <3 Kuva Karoliina
Ilman tyttöjen apua olisi kuulunut iso molskis!

Aika kului metsässä huomaamatta metsän kauneutta ihastellessa ja kavereiden kanssa jutellessa :). Vauhtia ei kyllä mietitty ollenkaan, vaan mentiin maaston ehdoilla sellaista vauhtia ku hyvältä tuntui, välillä ihan kävellenkin. Vaikka mullakin syke oli korkealla, ei missään vaiheessa kuitenkaan tuntunut liian raskaalta. Muutamissa kohdissa kyllä vähän jännitti, että taitanko nilkkani, mutta onneksi ei käynyt sitäkään.

Lenkin jälkeen oli kyllä huikea fiilis :). Ehdottomasti lähden kyllä uudestaan, mutta todellakin siis jonkun kokeneemman kanssa, jotta voin vaan juosta sinne minne sanotaan ;). Kiitos siis Hannalle lenkin järjestämisestä ja kyydistä ja koko porukalle kivasta lenkkiseurasta. :)
Lenkin jälkeen :)
Kivaa viikkoa! Ens viikolla vois ehkä ottaa vähän iisimmin, kun harjoituskuormitus paukkuu punasella ;).




8 kommenttia:

  1. Ihana lukea, miten mun järkkäämä yhteislenkki on antanut sulle iloa <3 Se oli kyllä huippu yhteislenkki, jee! Munkin kohokohta, ehdottomasti! Ehkä hieman sait käsitystä mun polkujuoksuhehkutuksesta..?! ;)

    Ihanaa, että oon ollut sun treeniviikkojen kohokohtana! Otetaan taas uusiksi pian!!

    VastaaPoista
  2. Juu, ymmärrän nyt kyllä hyvin mikä sua siinä polkujuoksussa viehättää :). Ihan erilaista itsensä haastamista, mutta myös isossa osassa siitä reitistä ja luonnosta nauttiminen :).

    Oli kyllä huiput treenit meillä, joten oikeutetusti kohokohtina :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva tavata Hannan järkkäämällä polkulenkillä. Oli kyllä todella kivaa! :)
    Ja hyvä treeniviikko sulla ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Toivottavasti nähdään pian uudestaan :)

      Poista
  4. Kuulostaa siltä, että teillä on ollut huikea yhteislenkki :)

    VastaaPoista
  5. "Oi jospa oisin saanut olla mukana!". Lastenlaulua mukailleen. Huomasin Hannan blogista taas polkujuoksulenkkikutsun, mutta taas sattui päällekkäisiä menoja. Jospa ensi kerralla sitten. Näyttää niin mahtavalta nämä teidän mukana olleiden kuvat ja fiilistelyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset mukaan ens kerralla! :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)