keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Alkuviikon treenejä

Moikka!

Tää viikko onkin viimenen treeniviikko ennen ku aletaan keventelemään lenkkejä! Miten tää kevät näin hurahtikin?! Kohta jo viivalla!

Kyllä oli ihanaa päästä kolmen päivän tauon (ja herkuttelun) jälkeen taas arkeen kiinni ja treenaamaan <3. Kävin maanantaina juoksemassa reilun kympin. Ohjelman mukaan olis pitänyt juosta "rento kymppi", mutta jotenkin yksin juostessa on tosi hankalaa juosta rauhallisemmin. Jos olis seuraa ja tulis samalla juteltua, niin vauhtikin pysyis rauhallisempana. Ei toi mun vauhti siis mikään hurja ollut 6.30min/km mutta en mä sitä kyllä rennoksi lenkiksi kutsuisi kuitenkaan. Välillä juoksin kyllä aika kovaakin, kun sattu hyvä suora ja hyvä biisi, nimittäinElastisen Hallussa! Toimii kyllä juostessakin! Mut siis joo, hyvä lenkki oli ja mukavasti kulki, keskisyke 161 ja maksimi 181, kaloreita 742.


Ennen lenkkiä
Ja lenkin jälkeen


Eilen olin duunissa ja mulla oli tunnit kahdessa eri koulussa. Laskeskelin, että joku 8 kilsaa tuli yhteensä käveltyä duunipäivän aikana noissa siirtymisissä, vaikkei ne välimatkat pitkiä olekaan, mutta kun moneen kertaan menee, niin kertyy äkkiä. Mulla oli parin tunnin tauko sopivasti lounasaikaan, niin kävelin Graniin Subiin lounaalle ja nautin auringosta (siinä kerty jo pari kilsaa).


Lounasta (grillattu kananrinta subi :) )
Ja jälkkärikahvit :)


 Illalla mentiin salille kaverin kanssa treenaamaan. Tehtiin sama treeni, ku viime viikolla ja 10 minsaa nopeammin, kun ei tarttenu pähkäillä painoja ja liikkeet oli tuttuja. Eikä kyllä taaskaan taukoja juuri pidetty! Sen verran, että pari huikkaa otettiin vettä välissä ja taas mentiin ;). Illalla kyllä tunsi mm. että jalkaprässillä oli tehty ja onneks olin tehny kyykyt jo ennen salia. Dipit meinasin jättää aamuun, mutta pusersin ne sitten kuitenkin kahdessa osassa 35+35, huh! Niin ja lämmöt otin matolla ja nopein vauhti oli 5.30 min/km! En mä kyllä sitä vauhtia varmaan kauaa pysty juoksemaan...

Tänään pitäs juosta vitosen hölkkä, mutta täytyy kattoa ehdinkö, kun tarttis siivota vielä ennen ku haen lapset. Aamupäivä meni semmatyön kielivirheitä korjaillessa. Huomenna jooga, pe lepoa, la vika pitkis ja sunnuntaina meen kokeilemaan Aerial lentojoogaa! Jännää :).

Mutta nyt pistän imurin heilumaan, jos vaikka ehdin sit vielä sinne lenkillekin ;)

2 kommenttia:

  1. Ooh, subia, nam nam! Parasta pikaruokaa, mitä on! Ja grillattu kana, ei paha ;) Mä kans ihmettelen, mihin tää aika menee ennen kevään koitoksia.. mulla on tehojakso aikavälillä 29.5-14.6, kun siinä välissä on kolme "kisaa". :) HCR on otettavana nyt vaan lämmittelynä tuohon rupeamaan, koska intressejä enkkajuoksuun ei varsinaisesti nyt ole...

    Mut hyviä lenkkejä oot vedellyt ja tosi kivaa viimistä kovaa treeniviikkoa! Kerrohan, miten aiot tuon kaksi viikkoa treenata! Ja lentojooga kuulostaa huisilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, aika hurjat viikot sulla tosiaan tossa tiedossa sitten :). Lähdet sit fiilistelemään tonne HCR:lle :)

      Juu, täytyy vaikka oma postaus tehdä tosta vikasta kahdesta viikosta ja sen treeneistä. Mutta lyhyesti: lenkit lyhenee, mutta määrä pysyy ainaki vielä ens viikolla kolmessa. Onneks mulla on duunia just toi HCR-viikko niin ei ihan kamalasti edes ehtis treenaamaan ja hyvällä omallatunnolla otan iisimmin. Joogan varmaan pidän loppuun asti mukana, mutta vikalla viikolla ei passaa ainakaan jalkoja kauheesti salilla rääkätä :D

      Kivaa viikon jatkoa ja hyviä treenejä :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)