maanantai 6. huhtikuuta 2015

Maaliskuun yhteenveto ja viime viikon treenit

Moikka!

Yhtäkkiä tossa mökillä hokasin, että maaliskuu meni ja on yhteenvedon aika.
Maaliskuussa olen kirjannut HeiaHeiaan 41 treeniä ja 25 tuntia

Kävelyä, 15 kertaa ja n. 12 tuntia
Juoksua 7 kertaa, n. 51 km
Vatsoja teenasin 9 kertaa, joista 8 Tikis-treeniä ja yks ryhmäliikuntatunti
Xycling 3 kertaa
2 kahvakuulatreeniä
Ja muutamat venyttelyt, jokaista lyhyttä en ole muistanut merkata

Kavelyä siis on näistä iso osa, eli duunimatkoja. Juoksemaan pääsin kuun puolivälin tienoilla eli siihen nähden ihan hyvät lukemat maaliskuulle. Lihaskuntoa olis voinut olla enemmänkin ja jooga on jäänyt kokonaan väliin. Sen suhteen täytyy siis tsempata tässä kuussa, vaikka aika pitkälti keskitynkin nyt juoksuun. Koitan silti saada edes jonkin kotitreenin kahvakuulalla tehtyä kerran viikossa ja sitten noita Tikiksen treenejä, joskin pari jäi viime viikolla väliin.

Pitkästä aikaa juoksukouluun

Aina ei maaliskuussa kelit motivoineet lenkille

Munien perässäkin tuli juostua ;)
Viime viikosta tulikin ihan hyvä treeniviikko. 
Ma; lepo
Ti: juoksukoulu, juoksua yhteensä 9,6km, kesto 1h 27 min
Ke: lepo
To: juoksu 11 km, 1h 18 min, keskisyke 153, vauhti 7.09/km
Pe: lepo
La: juoksu 5 km,  32,37 keskisyke 161, vauhti 6.31
Su: juoksu 5 km, 31.15, keskisyke 160, vauhti 6,15min/km, Tikis 11

Juoksua yhteensä n.31 km

Tiistaina oli siis juoksukoulun erikoistreeni, munanryöstö. Ensin juostiin joko pidempää ja jyrkempää kierrosta tai lyhyempää ja loivempaa ja joka kierrokselta sai joukkueelle munan  joko ison tai pienen, riippuen siitä kumman kierroksen juoksi. Mä juoksin 2 pidempää ja 2 tai 3 lyhyempää, en ole ihan varma. Tämä osuus kesti kuitenkin 25 minsaa. Joka kierroksen jälkeen tehtiin vielä jotain lihaskuntoliikettä ennen kuin pääsi lähtemään uudelle kierrokselle.Toinen osuus oli sitten munanryöstö, jossa siis ryöstettiin toisilta joukkueilta munia omalle joukkueelle. Lopuksi jaettiin saalis joukkueen kesken ja kuvassa näkyykin mun osuus. Sain isot munat lapsille ja pienet jäi itselle :)

Torstain pitkiksen oli tarkoitus olla pidempi, mutta toisin kävi. Päivä oli tosi kiireinen ja olin syönyt ja juonut huonosti lenkkiä ajatellen ja lenkin aikana alkoikin vatsassa tuntua ja totesin viisaimmaksi 11 kilsan kohdalla kurvata kotiin.

Lauantaina juoksin mökillä miehen kanssa. Tie on tosi mäkinen ja oli paikoin todella huonossa kunnossa, että siihen nähden juostiin oikein hyvää vauhtia :).

Sunnuntain lenkille tuli lähdettyä, kun teki mieli vielä juosta kun tultiinkin ajoissa kotiin.

Semmonen viikko. Tällä viikolla ei ole yhteistreenejä ja ajattelinkin mennä tiistaina salille. Torstaille olis pitkis tiedossa ja viikonloppuna sitten jonkunlaista lenkkiä ja mahdollisesti myös hieronta. Jalat alkaa olla aika jumiset.

Kivaa viikkoa,
Tanja

4 kommenttia:

  1. Kiva, että juoksu kulkee taas. Kuljetti duunimatkoja pyörällä? Mä ajattelin aloittaa pyöräilykauden huomenna. Tänään siis luvassa fillarin huoltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kulje pyörällä. Mulla kertyy noi duunimatkat siitä, että kävelen junalle ja sitten toisessa päässä junalta koululle ja se x2 kun aamulla ja päivällä. Nyt tonne uuteen duunipaikkaan ei kerry paljoa kävelyä, kun bussi tulee viereen. Sinne missä oon paljon sijaistanut tulee kävelyä junalta vielä vartin verran. Aluksi en laskenut noita, kun ei ole yhtä mittaan, mutta samat kilsat ne on vaikka on pätkissä :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)