maanantai 1. joulukuuta 2014

Pikaiset kuulumiset ja blogivisailu

Moikka!

Täällä on ollut hiljaista, vaikka äänikin oli jo perjantaina kutakuinkin palannut, joskin vähän käheä. Sen verran paljon kuitenkin yskitti, että lenkille ei ollut vielä asiaa. Viikon treenisaldo siis melko köyhä: Ma-pe 5-7 km kävelyä (hyötyliikuntaa) ja sunnuntaina superkevyt 6,5 km lenkki jossa reilu pari kilsaa kävelyä (alku ja loppu) ja 4 kilsaa rauhallista hölkkää, keskisyke koko lenkillä 128, mutta juoksun osuudella 139, hölkässä vauhti reilua seiskaa.

Lauantaina olin siellä Irinan keikalla! Oli huikea ja spessu keikka, koska mukana oli normikokoonpanon lisäksi myös viulu ja hanuri. Kuulin ekaa kertaa livenä Mikä mahtaa olla in- levyn biisejä ja kyllä toimii. Lisäks tietty kuultiin vanhojakin biisejä. <3




Kaverikuva :)
Mutta nyt sitä visailua. Karoliina haastoi blogissaan mukaan tämmöseen.

Eli neljä asiaa minusta eri kategorioissa. Vähän kyllä muokkasin tota Karoliinan versiota:

Neljä nimeä, joilla ihmiset kutsuvat minua muuten kuin omalla nimellä (Mulla ei ole oikein lempinimiä, mutta kai näillä mua kutsutaan):

Äiti
Tätsky
Tanjuzga
Ope

Neljä leffaa, jotka olen katsonut useammin kuin kerran: 
10 things I hate about you
Titanic
Sex and the City
Save the last dance

Neljä bändiä/artistia, jotka olen nähnyt livenä useamman kerran:
Lauri Tähkä
Irina
Backstreet Boys
Sunrise Avenue

Neljä  maata, joissa olen käynyt:
Ranska
Saksa
Ruotsi
Viro

Neljä paikkaa, jossa olisin mielummin juuri tällä hetkellä
Pariisi
Nizza
New York
Oma sänky

Neljä ruokaa/ruoka-ainetta, joita en mielellään syö:
Maksa
"löllöliha"
kaalilaatikko
silli

Neljä suosikkiruokaani:
Lasagne (mieluiten siskon tekemä)
Pizza (kinkku-ananas-aurajuusto
Eerikin Pippurin kanasalaatti
Makaronilaatikko

Neljä suosikki tv-sarjaani (näitä olis kyllä enemmänkin ):
Salkkarit
O.C.
Sinkkuelämää
Supernatural

Neljä lehteä, joita luen mielelläni:
Fit
MeNaiset Sport
Juoksija (ei kyllä tule itelle, mut lukisin joo)
MeNaiset 

Neljä asiaa, joita odotan vielä tänä vuonna: 
Valmistuminen
Joulu
Joululoma
Lasten joulujuhlat

Neljä harrastustani (muita kuin juoksu):
Spinning
Lukeminen
Elokuvat
Salibandy (pelasin alakoulusta lukioon)


Siinäpä nyt jotakin mahdollisesti uutta tietoa musta :).
Ai niin, eilen nähtiin jotain tosi outoa taivaalla!
*Äiti! Aurinko!"

Tällä viikolla täytyy hoitaa treenit jo viikolla, kun viikonloppuna ei pääse. Perjantaiksi varasin jumpan, katsotaan pääsenkö tällä kertaa sinne :). Muuten sit hölköttelyä, mutta neljä päivää taitaa mennä putkeen treeniä.

Kivaa viikkoa,

T



4 kommenttia:

  1. Kiva, että oot tervehtynyt! :) Nautihan nyt treeneistä! Arvaa? Mä en oo nähnyt tota kaikenkuulua aurinkoa, joka täällä on eilen paistellut... hö :/ Ikävä sitä möllykkää! Tosi kivaa nippelitietoa visailussa! Save the last dance on täälläkin nähty monesti. Jee, mäkin tahtoisin olla sängyssä... joten sinne menenkin nyt! Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet nähnyt! Onneks otin ton kuvan siltä varalta ettei taas näy. .. Öitä ja kivaa viikkoa myös sulle :).

      Poista
  2. Hei jee, kivoja juttuja sulla visailussa! Mäkin oon nähnyt monta kertaa noi kaikki leffat! Haha, luulen, että meillä on aika samanlainen leffamaku noiden perusteella! ;) Kivaa viikon alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tosiaan olla yhtä hyvä maku :). Kivaa viikkoa!

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)