torstai 4. joulukuuta 2014

Alkuviikon treenejä

Moikka

Tällä viikolla on jostain syystä ollut vähän haastavampaa saada itsensä treenaamaan. Yksikään treeni ei ole silti jäänyt väliin.

Maanantaina pidin lepopäivän, koska en olisi millään edes ehtinyt treenaamaan. Kävelyä kertyi maanantaillekin kuitenkin työmatkoista ja muista liikkumisista paikasta toiseen ehkä 6km.

Tiistaina kävin heti duunin jälkeen juoksemassa lyhyen lenkin. Juoksin 5 km ja keskivauhti oli 6.11/km. Pidempään lenkkiin ei ollut aikaa, koska olin lupautunut vielä illaksi luokan iltamiin avuksi, mutta oli tuokin parempi kuin ei mitään. Lisäksi duunimatkat tuli sitten tuplana, joten hyötyliikuntaa tuli onneksi ihan mukavasti.

Eilen kiinnostus lenkille lähtöön oli aika vähäistä, mutta vedin silti kamppeet päälle. Taaskaan ei ollut kovin pitkään treeniin aikaa, joten päätin tehdä vähän mäkitreeniä. Meidän lähellä on monta isoa mäkeä ja niitä sitten juoksentelin. Ensin meinasin jäädä vetämään noita kahta isoa mäkeä edes takas, mutta sitten päätinkin juosta ne vaan kertaalleen ja hölkötellä seuraavalle. Mäkien lisäksi juoksin pikkusen lähimetsässä ihan poluilla ja ulkoilureittejä. Matkaa kertyi vaan 4 km, mutta kova treeni oli mäkien takia.
En ole aiemmin juurikaan noita reittejä juossut, joita eilen juoksin ja oli ihan kivaa vaihtelua. Isojen mäkien lisäksi reitille mahtui myös monta pienempää nyppylää. :)
Näin ilosella naamalla olin lähdössä lenkille eilen ;)

Kallion päältä otettu kuva. Kauheen hyvin ei puiden takaa näy, että aika korkeella ollaan.


Tän päivän treenien suhteen mulla oli useampi vaihtoehto. Olisin kauheesti halunnut juosta pidemmän rauhallisen lenkin, mutta yksin ei oikein huvittanut ja veikkaan, että kovin hyvin ei kulkisikaan, kun on olis jo 3. perättäinen lenkki. Jooga olis illalla, mutta tänään on myös ainoa ilta, kun ollaan kaikki kotona tällä viikolla, niin en raaski sitä olla pois. Niinpä päädyin sitten tekemään nopeen lihaskuntotreenin kotona, koska en tänään salillekaan mennyt (sitäkin mietin että olis töiden jälkeen mennyt salille). Tein pitkästä aikaa kotona kahvakuulatreenin, kun oli mahdollisuus. Silloin en viitsi kuulan kanssa heilua, kun lapset on kotona.;) Lisäksi tein vatsoja, punnerruksia pallon kanssa ja lankkua. Reilu 20 minsaa meni treeniin ja se saa nyt tänään riittää.

Huomenna sit vois vielä jotain tehdä. Jumppa oli varattu, mutta tulikin duunipäivä, niin se nyt sitten korvautuu iltapäivällä varmaan lenkillä.

Yhteenvetona vois varmaan tän viikon treeneistä todeta, että lyhyttä ja ytimekästä on ollut. Lisäksi sitten 6-10 km kävelyä/päivä. Noita duunimatkoja en ole merkannut HeiaHeiaan, vaikka hyvin varmaan voiskin. Jostain syystä en vaan ole niitä sinne laittanut. Mulla vähän vaihtelee noiden hyötyliikuntojen merkkaaminen, joskus laitan, joskus taas en. 

Merkkaatteko te työmatkakävelyt/pyöräilyt tai muut hyötyliikunnat HeiaHeiaan, jos se on teillä käytössä? Siellähän olis niille muuten se oma tägikin nykyään.

Kivaa viikonloppua :)


4 kommenttia:

  1. Mä en merkkaa hyötyliikuntaa mihinkään. Juoksutreeneistä pidän vanhanaikaista juoksupäiväkirjaa. Mulle tulee myös joka päivä työmatkoista ja koiran ulkoilutuksista kävelyä kivasti. Tällä viikolla olen myös suhannut paikasta toiseen kävellen myös iltapäivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti kertyy sulle liikuntaa kyllä päivittäin niiden varsinaisten treenien lisäksi :)

      Poista
  2. Pitäisipä ottaa susta mallia ja tehdä itsekin joku päivä mäkitreeni. Mulla on jalat jotenkin aivan jumissa etten oo voinut juurikaan juosta tällä viikolla, pari lenkkiä oon aloittanut ja joutunut palaan kipujen kanssa kävellen kotiin. :( Toivottavasti tänään oleva hieronta auttaa.
    Mä en oo merkannut hyötyliikuntaa minnekään, paitsi kesällä kun menin muutaman kerran pyörällä töihin, 27km/suunta. Se kävikin kyllä ihan treenistä. :) Yleensä ne liikunnat jolloin vaihdan treenivaatteet päälle kirjaan ylös, muut kävelyt yms on muuten vaan plussaa vaikken kirjaakaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs kyllä itekin tehdä useammin ja ottaa vaikka kerran pariin viikkoon mäkitreeni ohjelmaan. Toivottavasti hieronnasta on apua ja pääset pian treenaamaan ilman kipuja :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)