maanantai 12. toukokuuta 2014

Nyt se on päätetty :)

Moikka!

Mä oon täällä edelleen niin fiiliksissä sekä omasta että kavereiden juoksuista! En muista sanoinko, mutta mulla oli monta ensikertalaista tuttua/kaveria lauantaina juoksemassa ja jokainen selviytyi upeesti! <3

Eilen sitten pidettiin juoksukaverin kanssa "palaveri" eli siis mietittiin meidän kesän/syksyn tapahtumat. Kaveri päätti, että se ei vielä tänä vuonna lähde kokonaista koittamaan, mutta juostaan samassa tapahtumassa kuitenkin, vaikkakin eri matkat.

Mä päivitin rakkaan Asicsin juoksuohjelmani:

Juoksuohjelma päivitetty

Päädyin siis siihen, että tavoitetapahtuma on Vantaan maraton lokakuussa. Se on kuitenkin isompi tapahtuma, lähempänä kotia ja helpompi saada reitinvarrelle kannustusta. Itämerimaraton oli kiva tapahtuma viime vuonna, mutta mulle siellä reitillä oli liian yksinäistä. Ja kaveri juoksee tuolla puolikkaan, joten voidaan treenata yhdessä :)

Lisäksi sitten juostaan Midnight Run. Se on sellanen tapahtuma, jolle oon kauan ollu jo menossa, mutta en oo ikinä sinne asti päässyt. Joten tänä vuonna korjataan se ja otetaan kympiltä virallinen aika. Sit on viime vuodelta vielä Rantakympille ilmoittautuminen voimassa, kun silloin sairastuin, enkä päässyt juoksemaan. Tavoite olis saada se kympin aika sinne tuntiin tai mieluusti alle (jos sellanen ihme tapahtuis)

Mitään virallista puolikasta en juokse tässä välissä, vaan ihan noita omia lenkkejäni sitten jokusen puolikkaan ja vähän päälle.

Se on muuten jännä nähdä miten tuon ajan kanssa käy, jonka tuo ohjelma mulle ennustaa, kaksi edellistä on meinaan mennyt aika tarkkaan siihen aikaan, kun tuo on arvellut :D.

Jalat on vielä vähän väsyneen oloiset lauantaista, mutta tässä nyt pähkäilen, että hölkötteliskö jo huomenna vai ottaisko vielä lepoa. Ehkä mä päätän sen huomenna. Keskiviikon spinnikin houkuttelis.
Tänään kirjasin myös uudet tavoitteet HeiaHeiaan, koska edelliset on jo toteutuneet:

Treenitavoite: 1. Vantaan maraton lokakuussa
2. Kymppi tuntiin ja mieluusti vaikka alle kesän mittaan
3. Pari kiloa painoa pois
4. Edelleen sali ja jooga väh.kerran viikossa.

Näillä siis mennään. Voi olla, että mun täytyy useinkin yhdistää lyhyt lenkki ja lihaskunto, jotta jää sitten lepopäivät pitkiksen molemmin puolin, varsinkin sitten kun ne lenkit on oikeesti jo pitkiä!

Mutta siinäpä nyt tärkeimmät kuulumiset :). Palataan!

Onko jollain muuten kokemusta tosta Vantaan maratonista?


6 kommenttia:

  1. Onnea päätökselle ja treeneille :) Maraton-treenailu on upeaa! Vantaasta ei oo kokemusta, paitsi olen kuullut että se tasainen ja nopea reitti. Itselläni hajoais pää kyllä neljään kierrokseen.. kaksi kierrosta on aika maksimi mulle. :) Olisin suositellut Espoon rantamaratonia, ite oon siellä juossut kaksi kertaa, ja tapahtuma on mainio ja reitti upea. :)

    VastaaPoista
  2. Toi tasanen ja nopea reitti houkuttaa näin ekakertalaista :). Voi olla että pää hajoo, mut toisaalta, en varmaan enää niillä vikoilla kierroksilla hirveesti ajattele sitä reittiä, vaan yritän vaan pitää jalat liikkeellä :D.

    VastaaPoista
  3. Jep. Niin me ollaan erilaisia, kun mä saan just puhtia niistä maisemista, kun alkaa tehdä tiukkaa! ;) Toki kannustuksesta myös, ja sitä ehkä on Vantaalla enemmän, kun on helpompi seurata juoksua! Itse juoksin just ekan maratonin Espoossa, ja kaikkineensa se oli niin täydellinen päivä - ilma, päivän kunto ja fiilis! <3 Toivotaan sulle yhtä hyvää ensikosketusta siihen maailmaan! Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että kaikki menee sinä päivänä nappiin :). Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  4. Tsemppiä maratontreeniin! Löysin sun blogin ja mielenkiintoiselta vaikuttaa, itse yritän parin viikon päästä toista kertaa maratonia. Ekalla kerralla jäi kesken loukkaantumisen takia, toivottavasti nyt pääsen maaliin. :D http://gonnarunsomemore.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! Täytyy käydä lukemassa sun blogia kanssa :). Ja pidän peukut pystyssä, että nyt menee kaikki nappiin!! :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)