lauantai 31. tammikuuta 2015

Yhteenvetoa tammikuusta ja parhaat treenit

Moikka!

Viimestä päivää viedään tammikuussa. Äkkiä se menikin, sen verran kiirettä on pitänyt. Ajattelin tehdä aina kuun lopussa pienen koosteen sen kuukauden treeneistä ja mainita muutaman treenikerran, joka on ollut jollain lailla mieleenpainuva, hyvässä tai pahassa.

HeiaHeiaan olen tammikuulle merkannut 43 treeniä ja 25 tuntia. Tähän kuuluu nyt siis mukaan myös työmatkakävelyt, joita on kertynyt kolmessa viikossa 13 kertaa ja 69 km ja 11h.

Sitten varsinaista treeniä: 30 treeniä, 14h

Juoksu: 8 kertaa, 64 km + juoksumatolla 4kertaa, 7 km yhteensä juoksukilsoja siis  71. Ei siis kauheesti.

Lihaskuntotreejä on yhteensä 6: 2 salia, 2 kahvakuula, 1 coreball ja 1 vatsalihastreeni 

Spinniä ja sauvakävelyä kumpaakin kerran

Kerran kävin Astangassa

Venytellyt olen 7 kertaa ja rullaillut 2 kertaa

Yksi erityisen kiva lenkki oli Hannan ja toisen kaverin kanssa pari viikkoa sitten, kun juostiin yhdessä 13 kilsaa. Hanna oli suunnitellut kivan reitin meille, mutta pienenä yllärinä tuli Jätemäen osuus, joka oli toki auraamatta :).

Salin puolelta yks mieleenpainuva treeni oli vuoden eka salitreeni just tuon Jätemäki-lenkin jälkeen. Jaloissa tuntui jo valmiiksi ja ton treenin aikana sain etureidet tosi pahasti tutisemaan ja jumiin :D. En muista että noin olis tapahtunut koskaan ennen. Mutta oli hyvä treeni hyvässä seurassa. Seuraavalla kerralla toi setti ei ollut läheskään niin tiukka :).

Tuo kuukauden ainokainen Xycling oli kyllä aivan huippu tunti! Mentiin kovaa ja oli niin hyvä fiilis, että melkein tuli itku :). Päälle sitten vielä Coreball, joka kuritti keskivartaloa ihan huolella :)

Vielä yksi treeni, joka täytyy mainita on eilinen iltalenkki. Pitkis vaihtui lyhyeen iltalenkkiin, koska pyöritin sairastupaa koko päivän, mutta pääsin juoksemaan kaverin kanssa, jonka kanssa ollaan viimeksi marraskuussa juostu yhdessä. Lisäksi onnistuin kerrankin juoksemaan oikean pk-lenkin keskisykkeellä 135 :)
Ennen eilistä lenkkiä

Yhteenvetona vois todeta, että ihan ok kuukausi. Aika rennolla meiningillä ja fiilispohjalla olen mennyt ja paljon on tullut myös hyötyliikuntaa. Enemmänkin olis toki voinut treenata. Treenannut olen 3 päivänä viikossa, mikä on siis just se mun minimi.

Ens kuussa sitten treenimäärät varmaankin nousee pikkasen, koska palaan taas siihen että juoksen 3 lenkkiä/ viikossa  ja lisäksi sali ja jooga/balance. Tai se on siis tavoite. Pikkasen saattaa vaatia järjestelyjä varsinkin, jos tulee paljon duunia.

Kivaa viikonlopun jatkoa :)

Tanja

6 kommenttia:

  1. Hyvä kuukausi :) samoilla filliksillä helmikuuhun täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä treeneihin! Helmikuusta tulee hyvä kuukausi :)

      Poista
  2. Hyvän kuuloinen tammikuu. Aina voi treenata enemmän, siitä on turha itseään soimata. Hyvältä tsempillä helmikuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja kuitenkin vaatii vähän totuttelua yhdistää treenit perheen ja duunin kanssa, joten siihen nähden myös ihan kelpo kuukausi. :)

      Poista
  3. Kelpo kuukausi! Joko olet ilmoittautunut kesän juoksutapahtumiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta HCR:lle. Mietin myös sitten elokuulle Leppävaara juoksua ja Midnight Runia, ovat vaan aika lähellä toisiaan. Jos Lepuskissa juoksis puolikkaan.

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)