perjantai 2. tammikuuta 2015

Tavoitteita vuodelle 2015

Moikka

Mites on vuosi alkanut? Joko on vuoden ekat treenit tehty? Mä myönnän, että vaikka mieli teki alottaa vuosi juoksemalla, niin päivän mittaan alkoi kroppa tuntua tosi väsyneeltä, eikä kai ihme, kun olin juossut su kovan kympin, ma pidin ainoastaan kevyen päivän ja tein lyhyen sauvakävelyn, tiistaina juoksin kovan vitosen ja keskiviikkona 14 kilsaa. Lepo siis ihan paikallaan :)

Vuoden vikan päivän aktiivisuus oli lähes 300 % tavoitteesta, eilen oli eka päivä kun en päässyt edes siihen 100%, mutta jospa ne vähän kompensois toisiaan :)





Tänään olis tarkotus kuitenkin käydä juoksemassa joku lenkki.

Mutta sitten niihin tavoitteisiin: Osa liittyy juoksuun/liikuntaan ja osa sitten muuhun elämään.

1. Yritän aktiivisesti löytää töitä.

2. Kun se työ löytyy, pyrin löytämään arkeen tasapainon perheen, työn ja treenien välillä. Vaikka olisi kiire, niin yritän löytää edes sen puoli tuntia aikaa treenille, koska tiedän, että se on hyväksi koko perheen jaksamiselle. Kun äiti voi hyvin, muutkin voi hyvin. Mun huono tuuli/vointi vaikuttaa tosi helposti koko perheen ilmapiiriin. Uskon kyllä, että tänä vuonna tää on suht helppo tavoite, koska liikunnasta on tullut luonnollinen osa elämää. Juoksen sitten vaikka myöhään illalla tai sitten päivällä, jos pääsen ajoissa kotiin, ennen ku haen lapset hoidosta.

3. Pyrin treenaamaan 3-5 kertaa viikossa ja sisällyttämään treeneihin lihaskuntoa, joogaa ja kehonhuoltoa. Lisäksi pyrin saamaan 10 000 askelta kasaan päivittäin, myös lepopäivinä.

4. Tänä vuonna aion juosta uudet enkat kympillä, puolikkaalla ja maralla. Kympille virallinen aika jonnekin 56-57 tuntumaan, puolikkaalla 2.05-2.10 ja maralla nelosella alkava, mieluiten 4.45.

5. Kuuntelen kroppaa ja pidän lepoa enemmänkin kuin 2 pv viikossa, jos tarve vaatii.

6. En murehdi, jos treeni jää väliin tai lyhyemmäksi kuin olin ajatellut, vaan olen tyytyväinen niihin, mitä teen.

7. Yritän juosta satana päivänä vuodesta ja lisätä vähän kilsoja viime vuoden saldoon.

8. Koitan vähentää herkuttelua viikolla ja syödä järkevästi, juoda tarpeeksi vettä ja pudottaa painoa 3-5 kg.


No siinäpä on sitten tavoitetta, näillä mennään :)

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille :)


17 kommenttia:

  1. Super hyviä ja konkreettisia tavoitteita! :) Hyvä Tanja! Täällä ollaan mukana sua tsemppaamassa niitä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kivaa kun oot mukana, varmasti tsemppiä tarvitaan ja välillä ihan fyysisesti tsemppaat juoksemalla mun kanssa, vai mitä? :)

      Poista
    2. Huomasin tän kommentin vasta nyt! :D Eli juu, tottakai yhteislenkkejä myös virtuaaliblogitsemppauksen lisäksi! :)

      Poista
  2. Hienoja tavoitteita! Mutta huh tuo viimeinen, aika tiukka tuon listan jatkeeksi! Mutta ei muuta kuin tavoitteita kohti. Kovasti tsemppiä! Itellä vähän helpompi linja tavoitteissa, terveisin nimimerkki Laiskimus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että se herkuttelun vähentäminen on se kaikista vaikein haaste tälle vuodelle ;). Mut en ota stressiä :) toi vika auttais kyllä varmaan aikatavoitteisiin pääsyä. Hyvää alkanutta vuotta :)

      Poista
  3. Täsmällisiä tavoitteita, tsemppiä niiden kanssa! Ja jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin sun vuosi on hyvissä kantimissa :) Tuohon viimeiseen: kun treenaat kuitenkin aika paljon, kunnon ruokaa saa syödä hyvinkin reilusti. Ainakin mulla auttaa herkkuhimoihinkin, kun syö riittävästi oikeaa ruokaa :)

    Erityistsemppiä työnhakuun! Muista myös nauttia vapaista niin kauan kuin niitä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tarkkana täytyy olla, että syö tarpeeks. Luulen kyllä että ihan vaan vähentämällä herkkuja ja liikkumalla normisti saa jo painoa rauhassa putoamaan "itekseen". Kiitos tsempeistä! Ens viikolla näyttäis olevan vapaata ainakin näillä näkymin. Sijaisuuksia on onneks tiedossa mutta kiva olisi joku pysyvämpi viimeistään syksyllä löytää.

      Poista
  4. Hyviä ja konkreettisia tavoitteita sulla! :) tsemppiä niiden tavoitteluun!

    VastaaPoista
  5. Hyviä tavoitteita, Tanja! :) Erityisesti nro 2 on tosi hyvä! Eiköhän sitä aikaa liikunnalle löydy, kun vain tahtoo (ja sähän tahdot, tiedän!). Pitää vaan tehdä kunnon ruriineja, uskon että varsinkin lapsiperheessä se on tärkeää.. tuntuu välillä, että jo kahden ihmisen taloudessa arjen rutiinit on tärkeitä :) Juoksukoulusta saadaan varmaan lisää vauhtia, toivon niin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aikataulutusta vaan ja sitten pitää niistä kiinni :). Ja juoksukoulussa onneks tulee treenattua joka viikko kunnolla vaikka sitten jonain viikkona tekis muuten lyhyitä treenejä tms. Ja vauhtia varmasti saadaan sieltä :)

      Poista
  6. Hyviä tavoitteita. Ois niin huikeeta tavata ensi vuonna vaikka jossain tapahtumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuten meinata tavata niin tarttee järkkää joku miitti :)

      Poista
  7. Kuulostaa realistisilta tavoitteilta! Tsemppaan sua!:) Ps. voisitko vaihtaa uuden blogini tuohon lukulistalle, kun olen laittanut vanhan nyt suljetuksi.
    Terkuin Satu - juoksuaskeleet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva kun tsemppaat :). Vaihdoin sun uuden blogin lukulistalle :). Hyvä kun sanoit, kun en muistanut tonne laittaa vaikka lisäsinkin luettaviin blogeihin itelleni :)

      Poista
  8. Hienoja tavoitteita! Ihana kun monet ovat kirjoittaneet tavoitteitaan, tästähän motivoituu itsekin :) tsemiä treeniin ja työnhakuun!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit :)