Kuinkas on ystävänpäivä ja viikonloppu sujunut?
Me ollaankin pojan kanssa kahdestaan tää viikonloppu ja tänään käytiin vähän kyläilemässä. Aamulla ensin nautittiin rauhallisesta ja kiireettömästä aamusta <3. Kovin pitkään ei nukuttu, mutta oli ihan kiva nukkua yli 8h yöunet ja nukkua yli kuuteen. Ihanaa, kun koko ensi viikon saa aamulla olla vaan ilman kiirettä mihinkään eikä mun tartte lähteä töihin, kun muu perhe jää vielä hetkeksi nukkumaan. Meillä on siis hiihtoloma, mulla ja lapsilla koko viikko ja kaipa tuo ukkokin jotain lomaa pitää.
Lounaan jälkeen lähdettiin kävellen kyläilemään ja sain siinä samalla hyvän vajaan tunnin kävelylenkin. Onneks tuli vähän liikuttuakin, koska tarjolla oli aivan ihanaa tiikerikakkua :).
Tehtiin myös raakasuklaata, mutta ainakaan ekalla kerralla ei meistä kumpikaan ole valmis vaihtamaan tohon raakaversioon. :p Oli vähän liian terveellisen makuista ;). Tosin tehtiin nyt sellasesta paketista puolet ja laitoin jokaista ainesta silmämääräisesti puolet eli ehkä on voinut sitten tulla esim kookosöljyä liikaa tai agavesiirappia liian vähän, koska oli jotenkin rasvasen oloinen ja toisaalta makeutta olis kaivannut lisää. Ehdin maistaa vaan yhden, enkä esim meidän chiliversiota.
Raakasuklaata |
Treenejä ei tälle viikolle ole ihan kauheasti kertynyt, niinku arvelinkin. Torstaina juoksin illalla omatoimitreeneistä pitkän lenkin. Juostiin kaverin kanssa 11km, keskivauhti 7.30 ja keskisyke 143, eli tosi kivasti pysy syke aisoissa, mikä olikin ton lenkin päätavoite. Mun oli alunperin tarkotus juosta jo päivällä, mutta sitten tuli kaikenlaista säätöä ja lisäksi sainkin kaverin iltalenkille, joten mieluummin sitten siirsin lenkin iltaan. Ainoa, että ruokailut ei mennyt ihan putkeen. Söin töissä lounaan ennen 11 ja kotona kahden maissa pari leipää, kun silloin ajattelin vielä, että lähden neljän aikaan juoksemaan. Sitten lenkki siirtyikin kuuteen ja totesin, etten ehdin ruokaa enää tekemään ja syömään ja söin rahkaa ja mehukeittoa (on muuten hyvää oikeesti se Valion Mansikka-banaanimehukeitto). Lopulta päästiin vasta lähempänä puol kasia liikkeelle, enkä ollut syönyt päivällistä. Ihmeen hyvin kuitenkin jaksoin, mutta nälkä oli kyllä ihan hirveä, kun kotiin pääsin. Ja jäi se lämmin ruoka sitten syömättä, kun perhe oli sitten syönyt jo muuta, kun tulin.
paras tähän mennessä |
Polar antoi tosta lenkistä vielä parhaan juoksuindeksin tähän mennessä. Aiemmin olen saanut maksimissaan 49! Se tykkää tommosista pitkistä ja matalasykkeisistä lenkeistä.
Huomenna menen sitten varmaan illalla kasvattamaan kylähullun mainettani ja juoksen intervallit tossa meidän lähellä :). Ens viikolla ehdin toivottavasti vaikka salillekin!
Palaillaan,
T
Hyvää lomaa sullekin. Olipa kiva kuulla rehellinen mielipide raakasuklaasta. En ole koskaan kokeillut, mutta olen arvellut sen maistuvan juurikin liian terveellisestä.
VastaaPoistaEi tosiaan raakasuklaa mun makuun ollut kaiken sen hehkutuksen arvoista. Edelleen ostan mieluummin sitä epäterveellistä ja toisaalta, kuuluuko sen suklaan oikeesti niin terveellistä ollakaan :D. Toki tää on vaan mun mielipide. Jos halua sit jotain maitosuklaata terveellisempää, niin ostan 70% tummaa suklaata. Siitä tummemmat ei oikein enää ole mun makuun.
Poista