maanantai 22. syyskuuta 2014

Rantakymppi 21.9.14

Terve

Eilen oli Rantakymppi, jonne oli alunperin tarkoitus lähteä hakemaan uutta enkkaa. No, ei se nyt sit ihan niin mennytkään, mutta pääsinpä tänä vuonna edes osallistumaan.

Niinku kerroikin, niin mulle iski flunssa. Ei mikään paha onneksi, lähinnä pientä tukkoisuutta, ajoittaista päänsärkyä ja yskää. Tiistai oli oikeastaan ainoa päivä kun oli oikeasti kipeä olo. Torstaina oli pakko jo päästä kävelylle. Vähän kuitenkin arvoin, että olenko siinä kunnossa että voin juosta. Viikonloppua kohden olo oli yleisesti ottaen hyvä, yöllä/aamulla saattoi yskittää enemmän, mutta ei sen kummempaa. Tiesin kuitenkin, että niin terässä en ole, että enkkoja vois jahdata.

Eilen aamulla sitten vielä kaverin kanssa arvottiin, että mennäänkö. Lauantaina olin jo ollut sitä mieltä että lähden sinne vetämään iisin sunnuntailenkin, mutta sit su aamuna taas yskitti. Tunnustelin sitten oloa aamun ja päätin lopulta tehdä pienen testijuoksun. Juoksin pari kilsaa ja ajattelin, että jos se jo tuntuu pahalta tai alkaa sen jälkeen heikottaa, niin sit en lähde. Juostessa kuitenkin oli hyvä fiilis, joten päätin sitten lähteä, mutta juoksisin rauhassa itteäni kuunnellen.

Saavuttiin paikalle joskus puoli yhden aikaan, kun kaverilla oli vielä numero hakematta, mun numeron ja paidan haki toinen kaveri samalla kun omansa jo lauantaina. Hengailtiin siellä sitten ja odoteltiin meidän porukan kolmatta juoksijaa, jolla oli siis ne mun kamppeet mukana. Yhden jälkeen kävin vaihtamassa kuitenkin lyhythihaisen juoksupaidan, vaikka aluksi ajattelin juosta pitkähihaisella, kun lupailivat sadetta. Kerrankin oli mun värinen tuo kisapaitakin :)
Ennen lähtöä



Lähdössä asetuttiin 50 minsan aikatavotteen puoliväliin. Alussa oli ruuhkaa, mutta aika nopeesti päästiin juoksemaan omaa vauhtia kuitenkin. Tunnustelin oloa ja se oli ihan hyvä. Juostiin kaverin kanssa samaa vauhtia, mutta kolmas paineli jo alusta edellä ja joutu selkeesti jarruttamaan. Käskettiin sitten naisen antaa palaa vaan, kun me ei kuitenkaan nyt mitään alle tuntia tavoteltu, joten turha jarrutella kaverin menoa.

Juoksin koko matkan sillai, että ei tuntunut missään vaiheessa liian raskaalta ja tunnustelin koko ajan oloa. Kutosen kohdalla mäen päällä oli kaveri kannustamassa, muuten oli kannustus aika vaisua. Onnistuin aika hyvin pitämään kisa-Tanjan kurissa, enkä lähtenyt tykittämään vaikka jaloissa olis puhtia ollutkin, koska en halunnut tehdä nyt mitään maksimisuoritusta, kun just kuitenkin ollut kipeenä. Oli kiva juosta yhdessä kaverin kanssa, jonka seuraksi mä alunperin tuonne viime vuonna ilmottauduin.

Maaliin otin loppukirin ja ohittelinkin jokusen siinä maalisuoralla vielä, mutta maalissa ei oikeen tuntunut miltään. Tai lähinnä pettyneeltä. Harmitti, vaikka tiedän, että tein järkevästi, koska loppukirissä olo ei tuntunut hyvältä joten huonosti olis käynyt jos olisin koko matkan sitä vauhtia mennyt. Nettoaika oli 1.02.57. Eihän tuokaan huono ole ja sinänsä tietty kiva, että viime vuonna olisin tohon aikaan joutunut vetämään ihan täpöllä, nyt tiedän, että rahkeet olis riittänyt paljon parempaan.

Fyysisesti olo oli ihan jees juoksun jälkeen eikä tänäänkään olo ole ainakaan huonontunut. Juoksun jälkeen mentiinkin sitten vielä kaverin luo kahville ja söin siellä ekaa kertaa sienipiirakkaa, joka oli hyvää! Mä alan selkeesti päästä näistä mun rajoituksista ruuan suhteen pikkuhiljaa, koska olen viime viikolla syönyt 2 kertaa kalaa ja nyt jopa niitä sieniä :)

Maratoniin on enää alle kolme viikkoa! Nyt alkaa harjoittelun vähentäminen ja ens sunnuntaina olis viimenen vähän pidempi lenkki, 14 km. Ajattelin, että juoksen sen ehkä pikkusen pidempänä kisavauhtisena, mutta en lähde enää juoksemaan yli 20 km. Näillä mennään ja luotetaan siihen, että treenattu on tarpeeksi.

Löysin viikonloppuna kivan sivuston I <3 to run, jossa on hauskoja juoksuun liittyviä eBibsejä.
Seuraavat kuvat on siis täältä
Tosi osuvia!



Ja tossa siis vaan muutama niistä osuvista! Kannattaa käydä katsomassa :)

8 kommenttia:

  1. Moikka Tanja! :) Hyvä ja nimenomaan fiksu suoritus! Jos nyt olisit lähtenyt repimään niin ei tiedä, jos olisi jälkitautia pukannut tms. Hyvä siis, että maltoit! :) Maratonilla saat sitten juosta niin paljon kuin haluat! ;) Tsemppiä palautteluviikkoihin, ja hyvä päätös juosta "vaan" se 14km ensi viikonloppuna eikä enempää. Oot treenannut hyvin, joten nyt on tosiaan aika luottaa siihen omaan treeniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kyllä siitä aika ylpeä, että maltoin mieleni. Jos olisin lähtenyt juoksemaan sen toisen kaverin kanssa, olis tullut noutaja, koska se vähän päälle 56 minsaan :). Ens kerralla sitten ja onneksi on ihan hyvä aika jo Midnight Runilta. Ens vuonna sitten metsästetään uutta kympin enkkaa :)

      Hauska tosiaan, että 14 kilsasta on tullut "vaan". Millähän mä pysyn pöksyissäni sinne Vantaalle saakka! Toivottavasti törmätään siellä :)

      Poista
    2. Samalla reitillä ollaan siellä :) Mä huutelen sulle tsemppejä, kun alat jo olla loppusuoralla, kun puolikas alkaa!

      Poista
    3. Siinä vaiheessa todellakin kannustusta tarvitaan! :)

      Poista
  2. Samaa mieltä karoliinan kanssa! Munkin pitäisi ottaa mallia susta: aina ei tarvis vetää täysiä ja omia enkkoja. Saa sitä vain nauttia ja ottaa rennommin vaikka kisaamaan on lähdettykin. Tsemppiä viimeisille harjoituksille ennen maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihmeissäni, että pää suostui kuuntelemaan kroppaa enkä ollut moksiskaan vaikka ihmiset juoksi ohi. Ehkä sitä on vanhemmiten viisastunut ;)
      Kiitos tsempeistä! Mimmonen fiilis sulla on? Onko palautuminen mennyt hyvin?

      Poista
  3. Moikka, nyt vasta löysin tämän blogisi! Järkevästi juostu kymppi. Ja tsemppiä maraton harjoitteluun, ei ole enää montaa viikkoa. :)
    Minä tulen Vantaalle juoksemaan puolikasta, kun espoon puolikas meni pilalle nestehukan takia! Toivottavasti tällä kertaa menee paremmin. Maraton on haaveena vasta ensi kesänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että löytyi ja kommentoit! :)Ja kiitos! Äkkiä tää aika on mennyt, just mä vasta aloin treenaamaan.

      Harmi, että Espoossa meni pieleen, mutta onneks on vielä Vantaa sopivasti niin saat revanssin! :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)