lauantai 19. joulukuuta 2015

Täyttyikö tavoitteet?

Moi pitkästä aikaa!

Eipä ole taaskaan tullut kirjoiteltua mitään. Joulukuun alusta kyllä olis ollut aikaa, kun työt loppui, mutta tuntui, ettei mulla ole mitään kirjoitettavaa. Treenille olis ollut aikaa vaikka kuinka, mutta edelleen yskin. Ei tartte ku juosta bussille, niin iskee hirveä yskänpuuska :(. Sitten saatiin vielä koko perhe angiina, josta on edelleen kuuri päällä. Ei ole tää syksy nyt ihan mennyt putkeen. 
Tää joulukuu on ollut omituinen. En ole oikein vieläkään täysin osannut irrottautua työkuvioista ja oon ollut muutenkin sellasessa päivystystilassa, jos tuliskin sijaisuus. No, sainpahan joululahjat hankittua ja sairasteltua omalla ajalla. Toisaalta on jotenkin huono omatunto, kun just kiireisimmän ajan oon ollut työttömänä. Eilistä lomastarttia "juhlin" juomalla kotona lasin viiniä. 

Ajattelin, että katsoisin noi viime vuoden tavoitteet ja toteutuiko ne. Tän syksyn takia on sellanen olo, että koko vuosi on mennyt enemmän ja vähemmän harakoille,varsinkin treenin suhteen, mutta ehkä noiden tavoitteiden kautta löytäis jotain positiivistakin? Joten tämmösiä tavoitteita asetin vuodelle 2015:

1. Yritän aktiivisesti löytää töitä.
1. No töitä oon koittanut aktiivisesti etsiä ja onhan niitä ollutkin jopa yksi pidempi pätkä. Lisäksi paljon lyhyitä sijaisuuksia.Tällä hetkellä on töitä tiedossa tammikuuksi, sitten en tiedä. Keväälle oli jokunen paikka julkisessa haussa, mutta en päässyt edes haastatteluun.

2. Kun se työ löytyy, pyrin löytämään arkeen tasapainon perheen, työn ja treenien välillä. Vaikka olisi kiire, niin yritän löytää edes sen puoli tuntia aikaa treenille, koska tiedän, että se on hyväksi koko perheen jaksamiselle. Kun äiti voi hyvin, muutkin voi hyvin. Mun huono tuuli/vointi vaikuttaa tosi helposti koko perheen ilmapiiriin. Uskon kyllä, että tänä vuonna tää on suht helppo tavoite, koska liikunnasta on tullut luonnollinen osa elämää. Juoksen sitten vaikka myöhään illalla tai sitten päivällä, jos pääsen ajoissa kotiin, ennen ku haen lapset hoidosta.
2. Olis se balanssi varmaan löytynyt, jos olisin voinut treenata... Olen kuitenkin oppinut ottamaan omaa aikaa sitten muuten.
3. Pyrin treenaamaan 3-5 kertaa viikossa ja sisällyttämään treeneihin lihaskuntoa, joogaa ja kehonhuoltoa. Lisäksi pyrin saamaan 10 000 askelta kasaan päivittäin, myös lepopäivinä.
3. Alkuvuoden treenasin säännöllisesti, eli niin kauan kun se oli mahdollista. Arkiaktiivisuutta on onneksi ollut koko ajan ja 10 000 askelta on ylittynyt lähes joka päivä. Aika harvoin on jäänyt alle tavoitteen ja yleensä siihen on sitten ollut kyllä joku syy.

4. Tänä vuonna aion juosta uudet enkat kympillä, puolikkaalla ja maralla. Kympille virallinen aika jonnekin 56-57 tuntumaan, puolikkaalla 2.05-2.10 ja maralla nelosella alkava, mieluiten 4.45.
4. No mites noi enkat sitten? Maraa en juossut, uudet enkat tuli muuten, mutta en mä ihan noihin aikoihin päässyt kyllä.
5. Kuuntelen kroppaa ja pidän lepoa enemmänkin kuin 2 pv viikossa, jos tarve vaatii.6. En murehdi, jos treeni jää väliin tai lyhyemmäksi kuin olin ajatellut, vaan olen tyytyväinen niihin, mitä teen.
5.ja 6. Kroppaa olen kuunnellut ja kyllä kai olen myös osannut olla tyytyväinen, vaikka oliskin ollut treeni lyhyempi. 
7. Yritän juosta satana päivänä vuodesta ja lisätä vähän kilsoja viime vuoden saldoon.

7. No ei onnistunut, juoksin reilu puolet viime vuoden kilsoista...
8. Koitan vähentää herkuttelua viikolla ja syödä järkevästi, juoda tarpeeksi vettä ja pudottaa painoa 3-5 kg.

8. Eipä onnistunut kyllä tämäkään... Samat housut kuitenkin mahtuu, niin ei kai se paha oo :D

Ei se vuosi nyt itseasiassa noiden tavoitteidenkaan suhteen ihan putkeen mennyt, lähinnä siis tän loppuvuoden osalta. Elokuulle asti kaikki menikin ihan kivasti. No, tästä ei pääse kuin ylöspäin :D. Ja kai näitäkin vuosia tarvitaan? Kai ne kasvattaa tai jotain? Ehkä 2016 on sit se vuosi, kun löydän sen oman paikkani työelämässä (edes vähän pidemmäksi aikaa) ja rikon juoksussa kaikki enkat?

Yhtä asiaa mä vielä tältä vuodelta toivoisin ja se olis mun joulujuoksulenkki aattona. Katsotaan onnistuuko...

Loppuun vielä muutama kuva marras-joulukuulta:
Tytön joulujuhliin lähdössä





Piparihommia

Läksiäislahja työkavereilta <3



Lahjoja oppilailta <3

Aurinkoa


Ihanaa joulun odotusta :).
p.s. tää ei nyt suostu vaihtamaan fontin kokoa noihin tavoitteisiin :(




4 kommenttia:

  1. Voi hitsin vitsit sun sairastelujen kanssa! Paranemisia! Ensi vuonna suunta sitten ylöspäin. Minäkin aion joulujuoksulenkille aattona. Minulle se on myös muotoutunut jo perinteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Oon sitä mieltä, että olen sairasteluni hoitanut kyllä useamman vuoden osalta tänä syksynä :). Mä aloitin joulujuoksun tosiaan viime vuonna, toivottavasti jatkuisi :). Hyvää joulua :)

      Poista
  2. Mä olen yleensä käynyt lenkillä joulupäivänä, kun aattona on aina niin kiirusta. Mutta katotaan, ehtiskö tänä vuonna aattona vaikka aamulenkille ennen riisipuuron syöntiä. :)

    Tsemppiä sairastelujen kanssa ja parantumista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekin taidatte käydä useassa paikassa aattona? Mä nousin viime jouluna aikasemmin, niin ehdin käydä juoksemassa kun muut nukku vielä.
      Kiitos tsempeistä :) Hyvää joulua :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)