lauantai 10. tammikuuta 2015

Kropan kuuntelemisesta

Moikka

Tästä viikosta tulikin kevyt viikko. Tiistaina olen edellisen lenkin juossut ja torstaina olin joogassa, siinä tän viikon varsinaiset treenit.

Keskiviikkona oli kroppa ihan jumissa, varsinkin vasen pohje kiukkusi. Päätin sitten pitää lepopäivän, koska torstaille olin ajatellut tuplatreeniä, aamulle poweria ja illalla joogaa. Torstaina oli sitten takareidetkin ihan kireenä ja päätin skipata powerin, enkä olis sinne ehtinytkään. Aluksi ajattelin, että johtuu varmaan vaan rempasta, kun siinä kuitenkin tuli kyykittyä ja varvisteltua tosi paljon. Ajattelin, että jooga varmaan auttaa ja perjantaina voisin taas treenata.

Perjantaina oli sitten koko kroppa kipeä ja oli tosi voimaton olo, niin päätin ottaa ihan iisiä sitten kuitenkin ja treenata lauantaina ja sunnuntaina.

Tänään oli aikomus juosta, mutta sitten aikataulut petti, enkä olisi enää ehtinyt, kun mies lähti turnaukseen. Lisäksi tuntuu, ettei kroppa ole edelleenkään palautunut. Aloin katselemaan treenejä taaksepäin, eikä enää sitten ollutkaan mikään ihme, että kroppa käyttäytyy näin.

Kolmen edellisen viikon treenit näytti tältä:

29.12-4-1: liikuntaa 4, 5h, joista n. 40% tehoalueella ja 12%  5 eli yli 50% treenistä kovaa treeniä.
22.12-28.12: 3,5h treeniä joista 51% nelosella ja 28% vitosella
15.12-21.12: 5,5h treeniä, joista n. 40% nelosella ja 12% vitosella, eli taas yli puolet kovaa treeniä.

Ihmekös tuo sitten jos kroppaa väsyttää. Taitaa olla aika pitää kevyt viikko. Huomenna hölkkään, jos siltä tuntuu, muuten sitten vaan kävelyä tms.

Mutta onneks ymmärsin kuunnella kroppaa, joka selvästi ilmoittaa, ettei ole valmis kovaan treeniin, enkä lähtenyt väkisin liikkeelle. Kevyttä treeniä mulla on tullut koko viikon ihan hyvin jo pelkästä hyötyliikunnasta, joten täysin en ole sohvanpohjalla lojunut kuitenkaan.


Tänään tapahtui myös pieni ihme! Noin pieniä housuja en ole ostanut varmaan yli 15 vuoteen!

Jee :)
Muistakaa siis kuunnella sitä kroppaa! Jospa mäkin ens viikolla olisin taas valmis palaamaan normaaliin treenirytmiin.

Tanja


9 kommenttia:

  1. Hyvä, että kuuntelet kehoasi :) Kannattaa jatkaa varovasti, ja juurikin lisätä sitä matalatehoista liikuntaa mukaan! Tsemppiä :)! Ps. Tiistaina nähään? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiistaina nähdään! Tässä vielä mietin käviskö hölkällä. Tänään tuntuu jaloissa jo paljon vetreämmältä!

      Poista
  2. Jep, hyvä, että olet kuunnellut kropan viestejä! Levolla se taas lähtee siitä uuteen nousuun! Ja jee, pienimmät housut 15 vuoteen on hieno saavutus!! Hoikka tyttö olet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo paljon parempi ja kävin pienellä sauvakävelyllä. Huomenna tuleekin sit varmaan lepoa ja ti Hannan kanssa lenkki :).

      Poista
    2. Ja kiitti, hoikka en ehkä vielä mutta ainakaan en enää kovin pullero :D. Ja jalat alkaa olla jo jopa ihan lihaksikkaat, semmoset juoksijan reidet ja pohkeet :D

      Poista
  3. Oman kehon kuuntelu on kyllä ihan avainasemassa liikuntaa harrastaessa. Kunpa vaan kaikki muistaisi sen! Useimmiten sitä tahtoo vain painaa satalasissa omien suunnitelmiensa varassa, vaikka keho pyytäisi jo hiljentämään. Itse pidän kevennettyjä viikkoja aina kolmen kovemman viikon jälkeen (muulloinkin, jos kroppa tuntuu väsyneeltä tai elämä kuormittaa muuten). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hyvä puoli on kun treenaa ohjelman mukaan niin tulee pidettyä ne kevyemmät. Tossa ku paineli innoissaan lomalla niin meinas unohtua, mutta onneks kroppa sitten muistutti. Tällä viikolla onkin tullut tehtyä pari kovempaa treeniä ja paljon hyötyliikuntaa, joten ajattelin tehdä loppuviikon treenit vähän matalammilla tehoilla. Toi on tosiaan tärkeä muistaa että pitäs huomioida se kokonaiskuormitus, eikä vaan treenit!

      Poista
  4. Mulle käy usein juuri noin, että kroppa tuntuu jossain vaiheessa väsyneeltä. Ja silloin tajuaa, että viimeiset viikot on vedetty kovaa ja on nyt levon aika. Tosi hienoa, että osaat kuunnella kroppaa, etkä mennyt treenaamaan siksi kun pitää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tosiaan osaan jo kuunnella kroppaa ja myös erottaa milloin se on oikeesti väsynyt ja milloin vaan laiskottaa :D

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)