keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Motivaatio hukassa

Heippa,

Elämä on ollut lähinnä töitä ja väsyneitä iltoja viime aikoina, enkä ole oikein jaksanut kirjotella tännekään. Arvelinkin, että paluu treeneihin ei tule olemaan ihan helppo, kun jouduin olemaan niin kauan treenaamatta ja kunto on sen mukainen. En ole oikein vieläkään päässyt takaisin normaaliin treenirytmiin, enkä ole saanut esim juoksusta samoja fiiliksiä kuin ennen, vaan päälimmäisenä ehkä turhautuminen, koska mikään ei ole entisellään.

Tuntuu, että joudun lähtemään niin pohjalta taas liikkeelle, ettei tällä hetkellä ihan hirveästi motivoi koko juoksu. Kävelyä tulee taas työpäivien aikana paljon ja varmaan sekin vaikuttaa. Yöunetkin vois olla pidempiä.

Niin ja just kun pääsin hetkeksi jonkinlaiseen juoksurytmiin, niin sain TAAS flunssan. Se meni onneksi nopeahkosti ohi, mutta treenit katkes taas.

Viime viikolla tuli työmatkakävelyn lisäksi tehtyä sauvakävelylenkki, kahvakuulatreeni ja yks 4km juoksulenkki ja lisäksi kyykkyjä ja vatsoja. En ole tota haastetta tehnyt joka päivä ihan jo sen flunssankin takia, mutta oon sitten tehnyt välillä useamman päivän toistot kerralla.

Viime lauantaina oli ekan kerran pitkään aikaan oikeesti loistava fiilis lenkin aikana ja jälkeen. Juoksin vähän reippaammin ( siis nykykuntoon nähden) ja otin jopa muutaman pienen spurtin.



kai tämmönenkin työmatka treenistä käy?
Elixiaankaan en ole itseäni saanut raahattua, vaikka jokusen kerran tunti on ollut jo varattuna. Ensi viikolle varasin pari aamutuntia, mutta nyt taitaakin olla töitä silloin. (varma tapa hankkia duunia sille päivälle, on varata jumppa).

Täytyy jostain taas koittaa kaivaa se motivaatio esiin...

9 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä lähtee! Pitemään tauon jälkeen on kyllä alkuun ikävä juosta, kun on niin kaukana siitä "omasta" kunnosta. Mutta kevättä kohti mennään, jospa sekin toisi osaltaa lisää potkua treeneihin. Kovasti tsemppiä ja terveitä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja vaikuttaa toki nää olosuhteet myös kun on talvella kuitenkin erilaista juosta ulkona ku muulloin. Kiitos :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Tsemppiä! Liiku siten kuin hyvältä tuntuu, älä vertaa aikaisempaan vaan etene askel askeleelta eteenpäin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs tosiaan koittaa olla vertaamatta... kiitti tsempeistä :)

      Poista
  3. Tsemppiä Tanja! Kyllä se sieltä taas lähtee! :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä <3! Varmasti on haastavaa aloittaa taas "liikunnallinen elämä" pitkän sairastelun jälkeen.. mutta askel kerrallaan, kuten Satukin sanoi!!

    Mennään yhdessä treenaamaan joku kerta, niin motivaatio kasvaa! Joku lyhyt lenkki ja jumppa päälle..? Esim. Mä vaan pääsen tosin vain iltaisin/iltapäivisin treenaamaan, mutta...? Ehkä säkin joku päivä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään vaan. Pääsen kyllä kanssa ti ja to illalla pääsääntöisesti :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)