torstai 9. kesäkuuta 2016

Voihan flunssa

Moikka!

Jos kaikki menis, niin ku on ajatellut, niin nyt kirjottelisin fiiliksiä täpinöissäni paria päivää ennen starttia, mutta niinpä ei nyt käynytkään.

Mulla alko lauantaina jo kurkkukipu, kun lähdin kevätjuhlista, sunnuntaina olin tosi väsynyt, mutta se varmaan johtui kyllä myös muustakin, kun alkavasta flunssasta. Tämä viikko onkin mennyt tukkoisena, yskäisenä ja kurkkukipuisena ja pientä lämpöäkin on ollut pari päivää. Eipä siis muu auta, kun tehdä se ainoa järkevä päätös tässä tilanteessa ja skipata lauantain HHM :(.

Harmittaa, mutta toisaalta kisoja tulee, eikä nää treenitkään  ole toukokuussa enää olleet sellaisia, kun pitäis laadullisesti, eikä varsinkaan määrällisesti, sen verran kiirettä on pitänyt. Reippaamman 12k kävin juoksemassa ennen leirikouluun lähtöä, mutta esim vikalla työviikolla en treenannut yhtään.

Nyt on siis kuitenkin loma ja kunhan tää flunssa tästä on taltutettu, niin sitten vois alkaa taas treenaamaan enemmän ja muutakin, kuin juoksua. Päivät olen lasten kanssa kotona, mutta jospa hyödyntäisi lapsiparkkia ja kävisi myös tunneilla?

Syksylle vois ottaa jonkun puolikkaan tavoitteeksi ehkä rantapuolikas tai Vantaa, katsotaan sitä sitten. :)

Tsemppiä ja kevyitä tossuja lauantaille :)

Loppuun fiiliksiä toukokuun lopulta kuvien muodossa. Oli aikamoinen kuukausi, kun kiirettä piti töissä ja kotona. Tuli juhlittua mm. kaverin synttäreitä, koulun kolmekymppisiä ja rehtorin eläköitymistä ja loman alkua. Lisäksi vietin kolme päivää leirikoulussa ja päivän Lintsillä ja monta itkuakin tuli tirautettua, kun lähtö nykyisestä koulusta oli aika haikea, vaikkakin innolla odotan syksyä toisessa kivassa koulussa ja ekaa kokonaista vuotta samassa paikassa. Nyt mä siirryn sohvalle köhimään.



Kevätjuhlien jälkeen



Lintsillä

kirkkoveneilemässä


leirikoulussa säät suosi



viimeisin pitkis

2 kommenttia:

  1. Sattuipas ikävään kohtaan flunssa, tosin en tiedä, onko sairastamiselle koskaan mitään oikeaa aikaa. Pikaista paranemista ja mukavaa loman alkua!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit :)