Mukavaa marraskuun ensimmäistä. Taas olis aika kirjoittaa treenikatsaus lokakuulta, mutta se on lyhyt: 2 kävelylenkkiä, toinen sauvoilla ja toinen ilman.
Lokakuusta ei siis treenimielessä jää juuri jälkipolville kerrottavaa. Onneks elämässä on kuitenkin paljon muutakin kuin treeni, vaikka se iso osa mun vapaa-aikaa ja rentoutumista onkin.
Mä oon päässyt kahdelle loistavalle keikalle tässä kuussa: ensin Haloot ja sitten perjantaina vielä Robin. Nää molemmat mä olen saanut jakaa vielä aivan ihanien ihmisten kanssa <3.
Lisäksi nyt kun en ole treenannut, niin olen käynyt kahvilla sellasen ystävän kanssa, jonka kanssa me yleensä vaan treenataan.
Mä pääsin vihdoin kampaajalle ja sain vähän väriä syksyyn. Lisäksi oon tässä kuussa löytänyt itselleni 2 ihanaa keltasta paitaa. Löysin myös lasten osastolta kahdet ihanat kengät itelleni :).
Tuo Robinin keikka oli kyllä aikamoinen kokemus. Meitä oli kolme äitiä päässyt vapaalle ja meno sen mukainen. Tultiin Circukselle vähän klo 22 jälkeen ja siellä oli jono Kampin oville asti. Monella keikalla olen ollut, mutta enpä muista semmosta jonoa nähneeni.
Jono Robinin keikalle |
Sisällä todellakin huomas, että keikka on loppuunmyyty. Aivan mielettömästi porukkaa ja kun keikka alko, niin todella sumpussa siellä oltiin, mutta fiilis oli katossa.Yleisö oli alusta loppuun messissa ja laulo jokaisen biisin mukana. Mä sain laukulle siiderit ja jonkun juomat lensi takaa mun housuille, kun siellä jengi joras ja koittivat päästä tungoksen läpi lasiensa kanssa (sitä en ehkä ihan tajua). Jostain syystä ei ees ottanut päähän. Ennen keikkaa oltiin ottamassa selfietä meistä, niin heti tuli joku tyttö kysymään, että ottaako se meistä kuvan ja otti vielä kolme kun ei tullu hyviä. Kannattaa lähteä sinne nuorempien sekaan :).
Robin on kyllä livenä todella kova! Oli itsekin varmasti tosi fiiliksissä, että myy k-18 keikan loppuun ja meininki on niin loistava. Kuvat on aika kökköjä, kun on kaukaa otettuja mutta koittakaa kestää.
keikkaa |
Samu <3 |
Semmonen lopetus siis lokakuulle, Toivottavasti marraskuussa pääsis myös treenaamaan, mutta vielä ei oikein siltä vaikuta. Yskä on edelleen ja ens viikolla menen uudestaan lääkäriin ja silloin on toivottavasti tiedossa onko tää mykoplasmaa. Onneksi ens viikolle on tiedossa myös kahvitreffejä. Pakko jotenkin muuten nyt nähdä ystäviä ja ottaa omaa aikaa.
Vähän mua kyllä jännittää, että miten pääsen uudestaan treenirytmiin, sit kun tää tauti on selätetty... tauko on ollut niin pitkä, että voi tuoda vähän haasteita.
Palaillaan taas.
Tanja
Ihanan positiivinen teksti. Mua vaan masentaa tää pimeys, enkö osaa iloita tollasista asioista kuin paperien kysyminen, vaikka pitäisi. Kiitos, kun muistutit siitä :)
VastaaPoistaRobin on nykyään kyllä kova artisti. Mun mies on opettanut Robinia ennen kuin hänestä tuli kuuluisa. Jotenkin ihan hassua, että nykyään hän on koko kansan tuntema julkkis.
Kiitti, pakko vaan koittaa löytää niitä positiivisiakin, vaikka tää sairastelu syökin naista. Muuten ei tuu tästä hommasta yhtään mitään. On se kyllä hurjaa, mitä Robin on saavuttanut jo, vaikkei ole edes täysi-ikäinen :). Mua ei toi pimeys niin masenna nyt, kun ei ole myös sateista. Semmonen märkä ja kurainen syksy on ahdistava.
PoistaMäkin tykkäsin tän tekstin positiivisuudesta! :) On paljon helpompi selvitä tylsistä jutuista, kuten kipeänä olemisesta ja treenaamattomuudesta, kun keskittyy niiden sijaan siihen mitä voi tehdä ja mikä tuo iloa harmauteen! :) Tsemppiä paljon edelleen! Ansaitsisit kyllä jo tulla terveeks!! <3 Parempaa marraskuuta!
VastaaPoistaJep, ilon kautta :). Ja oon samaa mieltä, että todellakin olis jo ansaittu tulla terveeksi. Olisko tässä sit ens vuodenkin sairastelukiintiö hoidettu?
PoistaIhania ilonaiheita ikävien sairastumistenkin keskellä. Hah vitsit toi Robin! Huippu meiningiltä kuulostaa! :) Aurinkoista marraskuuta! <3
VastaaPoistaRobin oli kyl loistava! Kiitos, samoin sulle ♡
Poista