lauantai 10. lokakuuta 2015

Yskittyjä öitä ja loman odotusta

Moi

Tänään olis ollut hieno päivä juosta. Mutta enpä olis startannut, vaikka kroppa olis ollutkin mun kanssa yhteistyössä, koska tää viikko on mennyt yskiessä. Ehkä siis parempi näin, että tein sen päätöksen ajoissa ja itse, enkä sitten ison työn jälkeen olis joutunut flunssan takia kuitenkin jäämään kotiin.
Kyllä se on vaan pakko uskoa siis, ettei mun ole tänä vuonna tarkoitus maraa juosta. Mutta on kyllä ollut vähän haikeat fiilikset, kun kuitenkin niin pitkään tää päivä oli se mun päätavoite.

Verikokeiden tulokset sain maanantaina. Niissä on kaikki ok, joten terkka pisti vielä lekuriin, jonne menen ens viikolla. Jospa sillä on jotain ajatuksia sitten?

Sen verran kova yskä on tosiaan ollut, etten ole edes sauvakävelylle lähtenyt tällä viikolla. Sais kyllä alkaa helpottaa pikkuhiljaa tää flunssa.

Ens viikolla onkin vaan 2 työpäivää ja sitten alkaa syysloma. Voi kyllä olla, että tarttee siitä osa käyttää kokeiden korjaamiseen, mutta lomaa se on silti, ei tartte nousta aikasin tai lähteä kiireellä mihinkään. Kiireettömyys on parasta <3. Tänäänkin nukuin melkein kymppiin (tai no torkuin) ja sitten vaan kaikessa rauhassa join kahvit ja tein viikolla rästiin jääneitä kotihommia yövaatteissa :).

Mutta kyllä mulla on ikävä juoksemaan ja ylipäätään treenaamaan. Alkuviikolla ei taida uskaltaa vielä edes kokeilla ja katotaan mitä se lekuri sanoo. Mutta kyllä saa taas varovasti alotella uudestaam sitten. Ärsyttää kun herkutkin maistuu vielä normaaliakin enemmän. Onneks sentään housut mahtuu jalkaan :D.

Eilen muuten varattiin liput Robinin keikalle ;). Siis sinne k-18. Mammat lähtee joraa :D

Eipä mulla kai muuta.

T

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääset syyslomailemaan ens viikolla ja toivottavasti rentoutumaan kokeiden korjaamiselta myös! Tekee varmasti hyvää! Ja hyvä kuulla, ettei verikokeissa ollut mitään outoa, toivottavasti lääkäri osaa auttaa! Voin jakaa sun kanssa kaipuun juoksuun ja sen, että herkut maistuu! Haha! Kyllä se siitä, tsemppiä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä vähän ehdi relatakin. On kyllä ollut semmonen syksy että tarpeeseen tulee pieni loma :). Kiitti tsempeistä :)

      Poista
  2. Hyvää lomaa, Tanja :)! Mä voin tulla sun kaveriksi sitten, kun alottelet taas lenkkejä! Mut toivotaan, että lekurilla on jotakin ajatuksia ja vinkkejä.. tärkeintä, että verikokeissa kaikki on hyvin :)!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit :)