keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Iltalenkkiä ja päiväspinniä

Moikka!

Viikko ehtikin jo pitkälle, ennen ku ehdin kirjotella tänne. Eipä kyllä kauheesti ole ollut mistä kirjoittakaan toisaalta. :)

Viikonloppuna oltiin pojan kanssa kahdestaan kotona. Perjantaina skippasin treenit suosiolla ja töiden jälkeen olin vaan. Lauantaina otettiin pojan kanssa rennosti kotona. Hengailtiin vaan ja vietettiin rauhassa aikaa kahdestaan <3. Sunnuntaina lähdettiin siskon luokse kyläilemään. Päätin mennä kävellen, jotta tulis edes jotain liikuntaa harrastettua viikonloppunakin. Vajaa kilsa käveltiin pojan tahtia, eli ei kauheen kovaa :), mutta sitten hän halusi tulla rattaisiin istumaan ja päästiin kävelemään vähän nopeammin. Olin etukäteen vähän pelännyt, ettei poika malttaisi istua rattaissa melkein tuntia, mutta tosi hienosti viihtyi, kun sai katsella autoja ja lauleskeltiin vähän Leijonan metsästystä ;). Matkaa tuli 5 km ja tunnin verran meni aikaa.

Tästä viikosta olin suunnitellut jumppaviikkoa, koska töitä ei ollut tiedossa, niin pääsen paremmin käymään jumpissa, mutta kuinkas ollakaan maanantaina meninkin töihin ja jumppa jäi :). Pidin sitten lepopäivän kokonaan.

Eilen meillä oli juoksutreffit Karoliinan ja Hannan kanssa. Nähtiin Otaniemessä ja Hanna oli suunnitellut meille kivan reitin, joka kulki Kuusisaaren ja Kaskisaaren Länäriä pitkin Keilaniemen ohi ja Otsolahden kautta takaisin Otaniemeen. Mä en ole noilla seuduilla kovinkaan paljon juossut, joten kiva päästä vähän uusiin maisemiin, kun alkaa kyllä nää omat reitit olla aiko koluttuja... Reitin varrella saatiin ihailla kauniita maisemia ja upeaa kuutamoa. Pakko oli pari kertaa pysähtyä kuvaamaan



Hanna nappasi meistä kuvan :)
Oli kyllä tosi mukava lenkki ja aika meni tosi nopeasti siinä jutellessa :). Oon taas viime aikoina juossut niin paljon itsekseen päivällä, että oli tosi kiva juosta yhdessä, vaikka menikin pimeässä juoksemiseksi. Toisaalta toi reitti oli tosi upea pimeässä, kun silloissa oli valot päällä ja rakennusten valot heijastui mustaan vedenpintaan. Matkaa lenkille tuli reilu kymppi ja keskivauhti oli maltillinen 6.58/km. Kiitos seurasta tytöt <3

Tänään pääsin sitten jopa varaamalleni tunnille eli EasyXyclingiin. Otin tunnin iisisti ja keskisyke olikin aika matala. Ennen tuntia ehdin lämmitellä reilun vartin, joten treenistä tuli pikkasen päälle tunnin pituinen. Päälle sitten vielä vartin Shape. Oikein kiva treeni siis.
Aamupäivän spinnin sykkeet
Nyt ajattelinkin pitää pari lepopäivää, koska viikonlopulle olen varannut molemmille päiville tunnit, lauantaille CSI (Cardio Step Interval)ja sunnuntaille Power. Eli ehkä tästä viikosta tuleekin jumppaviikko :). Saas nähdä pysynkö tossa stepissä ollenkaan mukana, kun en ole aikoihin käynyt.

Huomenna olis tarkotus töiden jälkeen käydä kaverin kanssa kahvilla ja jouluostoksilla. Suurin osa lahjoista on vielä hankkimatta...

P.S. HeiaHeia näytti viime viikolla, että 1000 juostua kilsaa olis tälle vuodelle täynnä!


2 kommenttia:

  1. Onnea tonnista, hienoa! :) Ja kiitos vielä lenkkiseurasta, oli kyllä kivvaa! Kivalta kuulostaa sun viikonlopun jumppasuunnitelmat.. niitä ei ainakaan työt voi pilata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneks ei oo tässä hommassa noita viikonlopputöitä (ainakaan kauheen yllätten) :)
      Kiitti, on muuten mun eka tonni :)

      Poista

Kiva, kun kommentoit :)